Wiccalaisuuden piirteistä© Ytimennävertäjät
Kuinka piirteet vaikuttavat uskonnon määrittelyyn? Uskonto voidaan määritellä:
Suurin osa tuntemistamme uskonnoista tai elämänfilosofioista kuuluu piirteiden kautta määriteltäviin uskontoihin: kristinusko, islam, buddhalaisuus, hindulaisuus ja niin edelleen. Tällaisten uskontojen kohdalla riittää, että ihminen täyttää tietyn piirteen. Piirteen täytyy tietysti olla sellainen, että se erottaa jäsenen muiden uskontojen seuraajista. Esimerkiksi uskonnoltaan kristitty on sellainen ihminen, joka uskoo, että Jeesus on ainoan Jumalan poika, joka on noussut kuolleista ja jonka kautta ainoastaan pääsee kuoleman jälkeen Taivaaseen. Ja kristinuskon Jumala on kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Useita muitakin piirteitä voidaan luetella, ja ihminen on yleensä sitä parempi kristitty, mitä uskollisemmin noudattaa esim. Kymmentä käskyä. Yleistäen kristinusko on piirteiden kautta määriteltävä uskonto: kuka tahansa voi sanoa itseään kristityksi, kun tuntee täyttävänsä yllämainitut kriteerit. Tietysti tällöin on suositeltavaa myös liittyä kirkkoon. Mainittakoon, että ainakin meillä Suomessa on hyvin yleistä ns. tapakristittyys: ei oikeasti uskota, että Jeesus oli mikään Jumalan poika, mutta ei kuitenkaan aktiivisesti tehdä pesäeroa kristinuskoon. Yleensä tällainen tapauskovaisuus johtuu passiivisuudesta: uskonasiat eivät kiinnosta. Kirkosta eroamiseenkin on yleisemmin syynä kirkollisverolta välttyminen kuin oma uskonnollinen vakaumus. On olemassa lahkoja ja herätysliikkeitä, joiden jäsenyys ei kuitenkaan riipu ensisijassa siitä, miten uskoo, vaan siitä, että on hyväksytty (esim. kastettu) lahkon jäseneksi. Myös okkultistiset ja maagiset suuntaukset voivat olla tällaisia (esoteerisia eli salattuja). Kaiken maailman salaseuraveljeskunnista Vapaamuurareihin jäsenyys riippuu hyväksymisestä: siitä, että pääsee traditioon sisälle. Tällaisia uskontoja ja niiden jäseniä ei siis määritellä piirteiden, vaan tradition mukaan. On yhdentekevää, vaikka uskoisi kuinka "oikein", jos ei kuulu tradition piiriin.
1.a. Yksi piirre on ratkaisevaTähän alkuun lista piirteistä, jotka kirjallisuudessa mainitaan wiccalaisuuteen olennaisesti liittyvinä: 1) Luonnon kiertokulun seuraaminen, mahdollisesti pyhänä pitäminen. 2) Edelliseenkin liittyen vuodenkiertoon pohjaavan kalenterin seuraaminen, johon kuuluu yleensä kahdeksan sapattia (määritetty usein kelttijuhlien nimillä), joihin sisältyvät seisaukset ja tasaukset. 3) Kuunkierron seuraaminen, ehkä erityisesti täysikuujuhlat, joita vuodessa on 12 - 13. 4) Usko jumalaan ja jumalattareen, joskus jumalatarta korostaen. Jumala on sarvipää metsän herra ja aurinko, jota juhlistetaan sapatteina, ja jumalatar äiti maa, kaikkeus, kuu, jolle täysikuujuhlat ovat erityisesti pyhitettyjä. Vuodenkierto kerrotaan usein tarinana jumalan ja jumalattaren kierrosta, johon kuuluu jumalattaren raskaus ja synnytys ja jumalan syntymä ja kuolema. 5) Edelliseen liittyen ajatus, että jumalatar ja jumala voivat esiintyä eri nimillä ja eri muotoisina. 6) Wicca ei sulje pois panteismia, polyteismia eikä animismia; ainoastaan monoteismin. Wicca ei myöskään sanele, että näihin kaikkiin tarvitsisi uskoa. 7) Wiccalainen voi joidenkin lähteiden mukaan kuulua myös muihin uskontoihin. 8) Magia eli taikuus tai noituus, jota voidaan harjoittaa esim. rituaaleina, ennustamisena jne. Useissa kirjoissa kehotetaan opettelemaan meditointia ja visualisointia apukeinoina magiaan. 9) Joukko symboleita ja symbolisia esineitä viiskannasta athamen (rituaalitikari) kautta Varjojen kirjaan (loitsukirja). 10) Tiivistetty eettinen ohjenuora eli Rede: "An it harm none, do what thou wilt", usein suomennettu: "Kunhat et vahingoita, tee mitä tahdot." 11) Usko siihen, että kaikki mitä tekee, palaa takaisin. Usein kutsuttu nimellä Kolminkertaisuuden laki. Kaikkein selkeintä olisi, jos wiccalaisuudesta löytyisi jokin yksittäinen piirre, joka tekisi eron wiccan ja ei-wiccan välille. Mutta vaikka kuinka etsitään, ei löydy piirrettä, joka esiintyisi ainoastaan wiccalaisuudessa, muttei missään muussa uskonnossa. Yleisesti "puhtaan wiccalaisena" pidetty Rede (tarkemmin sen suppea muoto) ei myöskään ole enää wiccojen yksityisomaisuutta: ensiksikin sen "noudattaminen" on eräiden wiccojen mielestä käytännössä mahdotonta, ja on myös ei-wiccalaisia, jotka noudattavat Redeä. Puhumattakaan siitä, että englanninkielisissä maissa esiintyy edelleen taipumusta määritellä Reden kautta kaikki uuspakanuus. Oikeastaan Rede on automaatio, jota toteuttaa jossain muodossa jokainen, jolla on edes jonkinlainen eettinen näkemys: harva ei-wiccoistakaan kun pyrkii vahingoittamaan. Ja toisaalta harva wicca muistaa kaikissa tilanteissa yrittää olla vahingoittamatta. Myös kristinuskossa ja satanismissa on vastaavanlaisia eettisiä lauseita, joiden lopullinen eroavaisuus Redestä on hyvin tulkinnanvarainen. Riittäisikö Rede sitä paitsi uskonnon ohjenuoraksi? Voiko uskonto olla sellainen, että kunhan noudattaa Redeä, saa "uskoa" miten tahansa? Mielestäni tällaisessa tapauksessa ei edes voitaisi puhua uskonnollisesta vaan pelkästään eettisestä ryhmästä: näitä ihmisiä ei yhdistäisi uskonto, vaan eettinen näkemys. Rede kehottaa olemaan vahingoittamatta, muttei kerro mitään uskonnonharjoituksesta. Ihmisryhmä, jota Rede yhdistäisi, olisi verrattavissa esimerkiksi vegaaneihin tai Mahatma Gandhin väkivallattoman vastarinnan kannattajiin. Tällaista ryhmää luonnehdittaisiin aatteelliseksi, ei uskonnolliseksi. Uskonto-nimeen on loogisesti oikeutettu vain sellainen suuntaus, joka määrittyy uskonnonharjoituksen kautta. Redeläisyys ei tätä ehtoa täytä.
Mikään muukaan yksittäinen piirre ylläolevasta listasta ei ole yksin wiccalaisuuteen
kuuluva. Lisäksi kohdat 6 ja 7 herättävät aprikoimaan, voidaanko yleensä puhua uskonnosta,
jos Nämä kohdat viittaisivat uskonnon sijasta menetelmäkokonaisuuteen tai muuten löyhäraamiseen luokkaan. Wiccalle ominaiset rituaalikaavat voisivat ehkä olla myös eräs ei-wiccoista erottava tekijä. Mutta riittääkö uskonnon tekijäksi rituaalikaavasto? Eikö kyseessä olisi silloinkin pikemminkin menetelmä kuin uskonto: menetelmä, jonka puitteissa kukin voisi harjoittaa omaa uskontoaan ja lähestyä yhtä tai useampaa omaa jumalaansa, tai panteistista, kaikkialla läsnäolevaa energiaa - mihin kukin nyt sattuukaan uskomaan. Tähän palataan vielä jäljempänä.
1.b. Usean piirteen summa on ratkaisevaTämän kohdan ongelmaksi muodostuu rajanveto: jos otetaan esimerkiksi ylläluetellut yksitoista wiccalaisuuteen liittyvää piirrettä, kuinka montaa niistä on noudatettava, jotta olisi wicca? Onko jokin piirre tärkeämpi kuin jokin muu? Näistä yksittäisistä piirteistä vain Rede on sellainen, joka on ominainen lähes ainoastaan wiccalaisille, eikä sekään liity uskontoon vaan etiikkaan. Mikään piirre ei kuitenkaan ole wiccan yksityisomaisuutta.Tällaisen piirrelistan pohjalta rajan vetäminen on aina erittäin subjektiivista ja riippuu päättävien henkilöiden omasta sijoittumisesta piirrelistalla. Tällä perusteella vedetty raja on täysin mielivaltainen, ja raja voisi yhtä oikeutetusti sijaita missä tahansa muussakin kohdassa: jos jollakulla täyttyisi kuusi piirrettä yhdestätoista, hän kysyisi oikeutetusti, millä oikeudella vasta vähintään seitsemän piirrettä allekirjoittava olisi wiccalainen. Tällainen rajaaminen herättäisi epäilemättä nurinaa ja epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksia, eikä yhtä oikeudenmukaista ratkaisua olisi edes mahdollista löytää. Ainoaksi toimivaksi vaihtoehdoksi jäisi, että kaikki listan piirteet täyttyisivät. Mutta tämä herättäisi taas kysymyksiä siitä, miksi listalla ovat juuri nuo nimenomaiset piirteet, eivätkä esimerkiksi sellaiset, jotka jonkun muun mielestä täyttäisivät parhaiten wiccalaisuuden koko kentän. Useamman piirteen kautta määrittäminen on siis tulkinnanvaraisin ja siksi epätyydyttävin määrittelyvaihtoehdoista.
2. Traditio ratkaiseeTradition kautta määrittämiseen päädytään ensiksikin ainoana toimivana vaihtoehtona: siksi, ettei uskonnonharjoituksesta voida löytää mitään sellaista piirrettä, joka absoluuttisesti erottaisi wiccalaisen ei-wiccalaisesta (katso kohdat 1.a ja 1.b); toiseksi siksi, että traditio kuuluu wiccalaisuuden perusluonteeseen. Voidaan jopa sanoa, että wiccalainen traditio itse asiassa olisi eräs (ja samalla ainoa) sellainen piirre, joka erottaisi wiccalaisen ei-wiccalaisesta. Wicca on mielipiteestä riippuen Gerald Gardnerin joko luoma tai välittämä kokonaisuus, joka rakentuu osin brittiläisen kansanuskon, osin länsimaisen seremoniallisen magian perustalle. Gardner valitsi (tai jatkoi vanhaa käytäntöä) uskonnolle omituisen nimen kaukaa englannin kielen varhaisvaiheista: sana "wicca" on nykyenglannin witch-sanan esimuoto puolentoista tuhannen vuoden takaa. Wicca on siis Gardnerin suuntauksen erisnimi, koska sana ei kuulunut tuon ajan englannin sanavarastoon. Wiccalaisuus on alunperin samanlainen esoteerinen eli salainen traditio kuin esimerkiksi vapaamuurariuskin: Gardner initioi ihmisiä Wiccaan, ja nämä ihmiset seurasivat Wiccan oppeja. Vain traditioon initioiduilla oli oikeus nimittää itseään wiccalaisiksi. Vapaamuurariudesta Wiccan erottaa kuitenkin se, että Wiccan perustajan opit ovat vielä tallella. Voidaan siis tarkistaa, mitä ja keitä Wiccaan kuuluu. Voidaan ajatella, että wicca on kiinteä ja muuttumaton menetelmäkokonaisuus, ainakin Gardnerin kuoleman jälkeen; Wiccan luojalla olisi toki oikeustajunkin mukaan mahdollisuus kehittää oppiaan eteenpäin. Kun raja siis vedetään tradition eikä piirteiden avulla, niin kuin näyttää jäävän ainoaksi mahdollisuudeksi menetellä, olisivat wiccalaisia kaikki gardnerilaiseen suuntaukseen initioidut ja sitä harjoittavat. Omia suuntauksiaan kehittävät eivät tällöin olisi oikeutettuja käyttämään Gardnerin suuntauksen nimeä, Wiccaa, vaikka he kuinka perustaisivat oppinsa Gardnerin Wiccan pohjalle. Tavaramerkki- ja rekisterilait eivät ehkä suojaa uskonnollisia suuntauksia niin kuin ne suojaavat esimerkiksi elektronisia laitteita, mutta sama lakien taustalla vaikuttava oikeustaju pätisi tässäkin tapauksessa.
3. Uskontoa ei määritelläTällä hetkellä moni wiccaksi itseään kutsuva vastustaa kaikenlaista tarkempaa määrittelyä. Vastustuksen taustalla on pelko siitä, että itse menettäisi oikeuden nimeen Wicca. Mutta kysykää itseltänne (ja kertokaa vastaus minullekin): miksi on niin elintärkeää saada kutsua itseään wiccaksi? Jos wiccalaisuutta ei määritellä, mitä tapahtuu? Nyt hyvässä vauhdissa oleva trendi tulee jatkumaan: kuka tahansa TV:n noitasarjoja katsova alkaa kutsua itseään wiccaksi. Saatananpalvojat ja huligaanit alkavat kutsua itseään wiccoiksi. Tällainen tilanne ei varmastikaan hyödyttäisi ketään: ei wiccoja eikä niitä, jotka kyseisen nimityksen "menettäisivät". Wiccojen oman edun mukaista on voida osoittaa, kenellä on oikeus puhua wiccana ja kenellä ei. Lisäksi on ehdottoman tärkeätä määritellä wiccalaisuuden rajat, mikäli siitä halutaan tehdä virallinen uskonto: näin hajanaista kenttää ei kukaan byrokraatti edes suostu kuvittelemaan yhdeksi uskonnoksi.
On kaksi perusteltua tapaa nähdä wiccalaisuus:
1. Koko wiccakenttä mahdutetaan kattokäsitteen "wiccalaiset uskonnot" alle. Näistä ensimmäinen vaihtoehto olisi yleisöystävällisempi, koska silloin kenenkään ei tarvitsisi luopua wicca-nimestä. Tällä vaihtoehdolla on siis reaaliset mahdollisuudet toteutua, ja siksi kannatan sitä. Wiccalaisuuden määrittämisen aikana on esiin noussut myös muita kysymyksiä: Onko wiccalaisuus uskonto, menetelmäkokonaisuus vai eettinen kategoria? Voidaan sanoa, että wiccalaista uskontoa harjoittavalle eli vähintään yhden jumalattaren ja yhden jumalan kanssa kommunikoivalle kyseessä on tietysti uskonto. Wiccan rituaalikaavoja käyttävälle mutta toisin uskovalle kyseessä on menetelmäkokonaisuus. Redeä noudattavalle mutta toisin uskovalle kyseessä on eettinen kategoria.
On huomattava, etten ole tässä sanomassa ketään huonommaksi. Jokainen uuspakanallinen
uskonto on yhtä arvokas, vaikka sillä olisi vain yksi harjoittaja. Kyse on vain siitä,
ketkä mihinkin uskontoon kuuluvat. Se, että joku ei enää olekaan wicca, vaikka on
kaksi vuotta itseään sellaisena pitänyt, ei tee tuosta ihmisestä huonompaa. Jos hän
kokee Wicca-nimen menettämisen johdosta alemmuudentunnetta, hänen olisi syytä katsoa
peiliin ja kysyä: Sen sijaan kysytte: "Mutta mitäs me sitten olemme, ellemme wiccoja? Kun wicca-sanalla nykyään yleisesti tarkoitetaan meidän laillamme uskovia." Se, ettei uutta nimitystä ole heti saatavilla, ei ole vasta-argumentti. Niin kuin ei sekään, että wicca-sana nyt vain on rönsynnyt alkuperäistä laajempaan käyttöön. Eräät wiccoina pidetyt kirjoittajat, mm. Starhawk, eivät koskaan missään yhteydessä käytä itsestään ja suuntauksestaan nimitystä wicca. Starhawkilla tähän näyttäisi olevan syynä uskonnon ikä: hän on mieluummin 35 000 vuotta vanhan jumalatar-kultin harjoittaja kuin 1940-luvulla aloitetun uususkonnon seuraaja, kuten käy ilmi teoksesta Spiral Dance. Lopuksi ryhmittelen ne, jotka nykyään kutsuvat itseään wiccoiksi. Jokainen alakohta paitsi ensimmäinen pitää sisällään useita wiccalaisia uskontoja:
1. Gardnerilaiseen traditioon initioidut ja sen oppien mukaan toimivat.
Takaisin Jaskan pääsivulle |