Instituutio Ytimennävertäjät löytyy monesti istumasta teekupposen ääressä ja keskustelemasta aiheesta "Miksi jättää kertomatta parhaimmat ajatukset ja mielenkiintoisimmat visiot". Pohdinnan alla on siis usein motivaatio kirjoittaa tai olla kirjoittamatta muille kuin itselle, nettisivujen tyhjänpäiväiset pintaraapaisut aiheesta kuin aiheesta, ihmisten ajattelukyvyn heikentyminen kosmisena ongelmana ja se uusavuttomuus, joka näyttää pureutuneen pakanuuteenkin.

Instituutiomme on huomannut, että kirjoittaessaan itselleen läheisestä aiheesta, pakanuudesta, se väistelee mielellään käytännön kuvauksia, selvityksiä rituaaleista ja uskontonsa todellisista muodoista. Vastentahtoisuus kirjoittaa aiheista, jotka todella kiinnostaisivat nk. suurta yleisöä on pysyväluonteinen häiriö Instituutio Ytimennävertäjien arjessa. Ehkä olemme sadisteja, mutta lukijoiden pakottaminen ajattelemaan itse, kyseenalaistamaan ja hämmentymään on meistä hyvin olennaista. Kirjoitamme rautalangalla, sillä emme missään nimessä halua kirjoittaa pumpulilangalla, joka hajoaa lukijan sitä koskettaessa, eikä kykene käynnistämään ajatusprosessia. Joskus onnistumme, joskus emme.

Mutta miksi emme siis tarjoa lukijoillemme esim. kompaktia uussuomalaista uskontoa, vaikka meillä sellainen olisikin kaapin perällä? Miksi jätämme parhaat asiat kertomatta ja tarjoilemme vain alkupaloja? Ensinnäkin. Meillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta jakaa hallussamme olevaa tietoa, kuten ei ole muuten kenelläkään. Toisekseen. Instituutio Ytimennävertäjät on nähnyt melkoisesti vaivaa kootakseen hallussaan olevan tiedon ja ymmärryksen, prosessi on ollut käynnissä 2 x 31 vuotta. Miksi kenelläkään olisi oikeutta saada tuo sama tieto/ymmärrys ilman samaa vaivannäköä?

Elämme kertakäyttöä ja pikaratkaisuja suosivan yhteiskunnan keskellä. Ihmisillä on jatkuva kiire, tarve saada aikaan ja ennen kaikkea höpöttää itsestään ylenaikaa, vaikkei ketään todella kiinnosta. Omat ongelmat ja ratkaisut nähdään ylikorostetussa valossa, ikään kuin koko maailma tanssisi niiden tahdissa. Uskonnosta on tullut kulutushyödyke ja statussymboli, sen avulla voidaan saavuttaa miellyttävän pehmeä itsepetokseen pohjautuva visio maailmasta ja itsen roolista siinä. Omaa itsetuntoa pyritään parantamaan nk. "holier-than-thou" -ajattelulla, turhilla riiteillä ja ajatusten sotkemisella yleispätevän hömpän avulla.

Pakanauskonnot eivät ole jääneet "kehityksessä" jälkeen, päinvastoin voisi väittää, että huolimatta hyvästä lähtökohdastaan ne ovat olleet ensimmäisiä uskontoja markkinoimaan itseään kuluttajille. Emme usko tällaiseen kertakäyttöuskonnollisuuteen, sen enempää kuin uskomme pikaruuan terveellisyyteenkään. Tietysti, jos todella halutaan omaksua vain uskonnon ulkoiset toiminnot ja jättää ajatusprosessit sikseen, homma toimii hienosti. Tässä on kuitenkin nähtävissä uusi ja ahdistava ilmiö: tapapakanallisuus. Mutta uskonnossa voi olla kyse niin paljon suuremmista ja upeammistakin asioista kuin netistä imuroidut tyhjänjauhamisriitit. Henkilökohtainen uskonnollisuus kehittyy ajan myötä vastaamaan ihmisen omia lähtökohtia, usein kipeiden ja aikaavievien prosessien kautta.

Pakanuus ei ole autuaaksitekevä uskonnollisuuden suuntaus, se ei ole jumalten meille suoma pelastusrengas, eikä se ole kaapu, jonka alle voi piiloutua pakoon pahaa maailmaa. Ennen kaikkea pakanuus edustaa uskonnollisuutta, joka kehittyy ja muotoutuu jatkuvasti, nojaamatta dogmeihin. Mutta kun asiaa tarkastellaan tarkemmin, huomataan, ettei kyseessä olekaan itse pakanuus, joka muuttuu; muuttuja onkin pakana. Yksittäisen pakanan muovautuminen ympäristöönsä sopivaksi on siis se asia, johon tulisi kiinnittää huomiota, eikä suinkaan tuon yksittäisen pakanan erottuminen ympäristöstään.

Erikoisuudentavoittelu on ikävä sana, mutta juuri sitä aivan liian monet nykyään harjoittavat pakanuutena. Jos Instituutio Ytimennävertäjiltä nyt kysytään, mitä mieltä he ovat tällaisesta kevytpakanuudesta, vastaus voi olla tyly. Juuri kevytpakanuuden luonteeseen kuuluu valmiiden uskontojen ja ajatusten omaksuminen, mahdollisimman vähällä vaivalla. Ytimennävertäjillä ei ole kiinnostusta tukea tällaista uskonnon hyväksikäyttöä ja kaikkein viimeisimpänä he tarjoaisivat kevytpakanuuden alttarille itselleen tärkeitä pakanuuden muotoja.

Maailmaa voi katsoa kovin monelta eri kantilta, uskontojen kuluttajan näkökanta on varmasti erilainen kuin uskonnottoman askeetin. Jos antaa kuitenkin kiirehtimisen sijasta ajan vain kulua ja muutosten tapahtua, huomaa tietynlaisten kaavojen toistuvan. Yksi toistuva kaava on ikävä kyllä juuri se uussuomalainen pakanuus. Muinaissuomalaista pakanuutta on yritetty elvyttää täällä jo vuosikymmeniä ja aina sama kaava toistuu; ihmiset innostuvat ja jäävät odottamaan valmista uskontokokonaisuutta. Ei auta, vaikka yrittää korostaa sitä, ettei mitään valmista ole, vaan on tutkittava ja löydettävä se itse. Silti ihmiset luovat katseensa siihen henkilöön, jonka olettavat tietävän enemmän ja odottavat hänen tarjoilevan vaihtoehtoja. Lopulta innostus laimenee, kun kukaan ei tuo mitään valmiina eteen. Parin vuoden kuluttua löytyy uusia innostuneita ja sama homma toistuu.

Jos oletetaan, että jossain on joku, joka toimittaa tilatun pakanuuden muodon kotiovelle ilmaiseksi ja ilman omaa vaivannäköä, erehdytään pahasti. Ytimennävertäjät eivät tätä tule ainakaan tekemään ja siksi lukijat saavat tyytyä niihin alkupaloihin, joiden tarkoituksena on kiihottaa ruokahalua ja innostaa ottamaan itse selvää. Mitään valmista ajatuspakettia pakanuudesta ei ole olemassa ja vaikka olisikin, siitä ei olisi kenellekään mitään hyötyä. Jokainen on täällä yksin, eikä kukaan muu voi käydä läpi muutoksia toisen puolesta.

On olemassa siis päteviä syitä sille, miksi vaikeneminen on kultaa. Tietoinen vaikeneminen ei ole ilkeyttä tai pahantahtoisuutta, päinvastoin. Uusavuttomuutta on se, jos uskoo löytävänsä valmiina sen, jonka eteen kaikki muut ovat joutuneet tekemään töitä. Uusavuttomuus ja laiskuus ovat nekin joskus sama asia; jos joku esimerkiksi kysyy, mitä yrttejä suosittelisimme päänsärkyyn, emme vastaa, sillä oletettavasti tuolla ihmisellä on itselläänkin kyky ottaa asiasta selvää ja jos hän ei vaivaudu sitä tekemään, hän ei todennäköisesti edes halua vastausta.