Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Uussuomalainen käytännön pakanuus voidaan jakaa seuraaviin osa-alueisiin:

1. Jumalat ja haltijat
2. Juhlapäivät ja riitit
3. Riitinsuorittajat

Ensimmäiseen kohtaan kuuluu tietoa ja tuntemusta, toiseen puolestaan taitoa ja käytäntöä. Kolmas kohta käsittelee itse uskonnonharjoittajaa.

1. Jumalat ja haltijat

Jumalten lukumäärä, samoin kuin nimet, vaihtelevat suuresti harjoittajakohtaisesti. Muinaisuskon loppuvaiheissa tärkeimmät jumalat lienevät olleet ihmishahmoisia, mutta aikaisemmin myös eläinhahmoisia jumaluuksia on tunnettu.

Jumalia voidaan lähteä jaottelemaan esimerkiksi mahtavuuden mukaan. Luomistapahtumissa mukana olleita jumalia ovat esimerkiksi Väinämöinen, jonka polvelle luojalintu muni munansa, sekä Ilmarinen, joka on takonut taivaankannen. Uudessa Kalevalassa luomisroolissa esiintyvä Ilmatar sen sijaan on tutkijoiden mukaan Lönnrotin oma, intialaisesta mytologiasta lainattu lisäys. Tietysti voidaan ehkä ajatella myös, että jumalisto on muuttunut mieskeskeiseksi vasta kristillisen vaikutuksen myötä ja että varhemmin osa jumalista on saattanut olla naisia tai jopa sukupuoleltaan määrittelemättömiä.

Seuraavaa mahtiluokkaa voidaan kutsua vaikkapa "isoisä"-luokaksi. Tämän luokan jumalat ovat oman toimialansa ylimpiä jumalia, mutta heitä ei mainita luomistapahtumien yhteydessä. Jumalat on ilmeisesti hahmotettukin tähän tapaan perhemuodossa, koska monen jumalan kohdalla on käytetty nimitystä ukko (Itä-Suomessa) tai äijä (Länsi-Suomessa), jotka kumpikin merkitsevät 'isoisää'.

Aikaisemmin tulkittiin kaikkien ukko-nimitysten kohteiden olevan yksi ja sama Ukko Ylijumala. Tutkijat ovat kuitenkin päätelleet, että mitään ylijumalaa merkityksessä 'jumalten päällikkö' ei ole ollutkaan, vaan ainoastaan ylijumala merkityksessä 'ylinen eli taivaanjumala', joka on siis ollut ukkosenjumala; klassisten jumalpantheonien mukainen ylijumala lienee ollut vain varhaisten tutkijain ajatusmaailmaa rajoittava kaava, täällä vailla todellisuuspohjaa.

Ukko-nimitys on useimmin liitetty juuri ukkosenjumalaan, jota voidaan tästä syystä kutsua yksinkertaisesti Ukoksi tai Ukkoseksi. Mutta myös muita ukkoja tunnetaan, esimerkiksi Metsän Ukko (Agricolan Tapio) ja Veden Ukko (Agricolan Ahti). Näistä nimistä Ahti on ilmeisesti sangen myöhäinen, eikä vedenjumalaa olisikaan tunnettu tuolla nimellä vielä pakanallisina aikoina.

Isoisä-luokan jumalilla oli alamaisia eli "nuorempia jumalia", jotka vallitsivat kukin omaa rajattua aluettaan pääjumalan valtapiirissä. Tällaisia vähäisempiä jumalia tunnettiin moninkertaisesti verrattuna mahtavampien jumalten lukuun. Vielä näidenkin alapuolelle voidaan luokitella yksittäisten paikkojen ja kohteiden haltijat, joiden valta rajoittuu hyvin pienelle, kiinteälle alueelle. Jumalat ja haltijat olisivat siis saman liukuvan jatkumon päitä.

Varhaisimmat ja tunnetuimmat lähteet, Mikael Agricolan Psalttarin suomennoksen esipuhe vuodelta 1551 ja Kristfrid Gananderin Mythologia Fennica vuodelta 1789, sisältävät listan suomalaisten jumalolennoista. Tuoreempi tutkimus on kuitenkin osoittanut luetteloissa joitakin ongelmia:

Joidenkin jumalten nimet ovat suurella todennäköisyydellä kristillisperäisiä pyhimysten nimiä, jotka ovat syrjäyttäneet alkuperäiset jumalnimet. Koska alkuperäisistä nimistä ei ole tietoa, joutuu jokainen uussuomalainen pakana itse tutkimaan asiaa, mikäli ei tyydy "vääriin" nimiin.

Mikäli taas tyytyy vääriin nimiin, löytyvät mainitut lähdeteokset helposti. Mythologia Fennica on itsenäinen teos, kun taas Psalttarin esipuheen listaa lainataan monessa tutkimuksessa, esimerkiksi Martti Haavion teoksessa Suomalainen mytologia.

Mutta mikä neuvoksi, jos haluaisit oikein kovasti löytää vaikkapa suomalaisen metsänjumalan alkuperäisen nimen? Ratkaisu on yksinkertainen: mene metsään ja kutsu suomalaista metsänjumalaa tai pyydä häneltä merkkiä. Kysy häneltä, kuinka hän haluaa itseään kutsuttavan. Sinun vastauksesi on aivan yhtä hyvä ja oikea kuin tutkijoiden arvauksetkin - ja jos uskosi on vahva, vastauksesi on luonnollisesti täysin oikea. Metsänjumala saattaa ilmoittaa juuri sen nimen ainoastaan sinulle, eikä sinun tarvitse sitä tuodakaan julki. Olkoon se nimi sinun ja metsänjumalan välinen sidos.

2. Juhlapäivät ja riitit

Suomalaisten muinaisesta uskonnonharjoituksesta tunnetaan useita merkittäviä juhlapäiviä. Tällaisia olivat erityisesti satovuoteen liittyvät juhlat: keväällä kylvöjuhla, loppukesällä elonkorjuujuhla ja syksyllä karjan sisälleoton ja elinkeinovuoden päättymisen juhla eli kekri (murteittain myös köyri).

Maatalous, vaikka onkin etenkin Etelä-Suomessa vanha elinkeino, on kuitenkin nuori tulokas elinkeinojen joukossa. Varhaisemmat metsästys, kalastus ja keräily olivat pitkään vielä maatalouden rinnallakin tärkeitä täydentäviä elinkeinoja. Niinpä maatalousvuoteen liittyvät juhlat ja jumalat ovat nuorempaa kerrostumaa kuin kiertelevään metsästys- ja keräilykulttuuriin liittyvät. Valitettavasti paljon tietoa on menetetty sitä mukaa kun maatalous on (lähes) kokonaan syrjäyttänyt muut elinkeinot.

Useimmat juhlapäivät ovat yhteisöllisiä: yhteisön riitinsuorittaja eli pappi johtaa menoja yhteisön jäsenten osallistuessa niihin perinteen määräämällä tavalla. Yksin suoritettavista menoistakin on joitakin tietoja. Esimerkiksi yksittäinen metsästäjä voi uhrata jumalilleen ennen metsälle lähtöä.

Uussuomalainen pakana voi valita vanhoista juhlapäivistä omaan uskontoonsa ja lempielinkeinoihinsa parhaiten sopivat. Juhlapäiviä esittelee ansiokkaasti Kustaa Vilkuna teoksessaan Vuotuinen ajantieto.

3. Riitinsuorittajat

Uskonto voidaan määritellä jumalten kanssa kommunikoimiseksi. Uskonnossa on tällöin oltava joku, joka tämän kommunikoinnin hoitaa. Tällaiselle toimihenkilölle sopiva nimitys on pappi. Tämä virkanimike ei ole sidottu yksinomaan kristinuskoon. Pappi suorittaa riitit ja seremoniat, joihin voi kuulua uhraamista, rukouksia, siunauksia tai kiittämistä.

Uskonnossa voi myös olla muunlaisia toimihenkilöitä. Shamaani toimii välittäjänä tämän ihmisten maailman ja muiden, henkimaailmojen, välillä. Shamanismi on kuitenkin täysin erillinen uskonnosta riippumaton luokkansa, vaikka uskonto voikin rakentua shamanismille. Shamanismi on kehys, johon voi valita mieleisensä jumalat - eli mieleisensä uskonnon.

Shamaani kommunikoi henkien kanssa saaden näiltä tietoa, ja hänen vapaasielunsa tekee matkoja aliseen tai yliseen maailmaan suorittamaan määrättyjä tehtäviä.

Noita on ikivanha suomalais-ugrilainen sana, jolla on tarkoitettu shamaania. Uussuomalaiselle shamanistille noita olisi siis oiva nimitys. Tosin nykyään sanalla viitataan myös yleisesti kaikenlaisiin magianharjoittajiin.

Tietäjä on muinaisen pyyntikulttuurin shamaanin nuorempi virkaveli. Tietäjyys liitetään maatalouskulttuuriin. Tietäjän voima piilee siinä, kuinka monta loitsua (esim. kuinka monen asian synnyt) hän osaa. Runomuotoisilla sanoilla on itsessään voimaa; riittää, että tietäjä osaa lausua synnyt, sanat ja muut loitsut niinkutsutun kalevalaisen runomitan mukaisina. Tietäjä tarvitsee harvemmin enää shamanistisia keinoja kuten transsia.

Uussuomalainen pakana voi valita joitakin näistä tai keksiä itse uusia nimityksiä kuvaamaan oman uskontonsa uskonnollista toimihenkilöä.