Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Uussuomalainen pakanuus on kattonimitys, joka ei valitettavasti avaudu lukijalle ilman tekstiyhteyttä. Sen loogisena vertailuparina on tietysti muinaissuomalainen pakanuus. On eräitä syitä sille, ettemme käytä suoraan jälkimmäistä nimitystä.

Ensinnäkään muinaissuomalaista pakanuutta ei enää nykypäivänä ole olemassa; siitä on lähes vuosituhannen jatkunut suvaitsemattoman kristinuskon paine pitänyt huolen. Hajanaisia sirpaleita on tietysti säilynyt kansanperinteessä, mutta näiden sirpaleiden kutsuminen uskonnoksi olisi sama kuin kutsuisi kolmea irrallista hiuskarvaa ihmiseksi. Koska uskonnon jatkuvuus on katkennut ja kyseessä on uuspakanallinen uskonto, on "uussuomalainen pakanuus" osuva nimitys sille, mitä nykypakana yleensä voi saada selville muinaissuomalaisesta pakanuudesta.

Toiseksi olisi loogisesti epäilyttävää kutsua uskonnonharjoittaa "muinaissuomalaiseksi pakanaksi" – koska ihmiset vielä nykyäänkään harvoin saavuttavat yli sadan vuoden ikää, ei ketään meistä voi perustellusti kutsua muinaiseksi. Sen sijaan "uussuomalainen pakana" on huomattavasti toimivampi ja loogisesti tyydyttävämpi nimitys.

Koska muinaissuomalainen pakanuus käsittää esikristillisen uskonnon (ennen vuotta 1000 jaa.), jää sen ja nykypakanuuden väliin täyden vuosituhannen kattava kuilu, joka edellä sovellettua logiikkaa jatkaen olisi nimeltään "keskisuomalaisen pakanuuden" kausi. Valitettavasti "keskisuomalainen" on jo vakiintunut alueellisesti rajaavaan käyttöön, joten tyydymme kutsumaan kyseistä vuosituhatta tutkimuskirjallisuudessa vakiintuneeseen tapaan kansanuskon kaudeksi (ks. myös Muinaissuomalainen uskonto).

Kaikkialla maailmassa uuspakanoiden joukosta löytyy henkilöitä, jotka väittävät uskonnollisen jatkuvuuden säilyneen – ja juuri he itse tietysti edustaisivat tätä piilossa säilynyttä aitoa muinaisuskontoa. Tämä buumi on yhtä vanha kuin itse uuspakanuuskin: sen aloitti jo wiccan luoja Gerald Gardner yli puoli vuosisataa sitten.

Kauan sitten kristillistyneissä länsimaissa tällaisille väitteille voi kuitenkin nauraa: muinaisten uskontojen jatkuvuus on katkennut jo kauan sitten. Tällaisten väitteiden takana on joko pätemisen tarve tai todellisuuden ja fantasian vakavanlaatuinen sekoittuminen.

Konkreettinen jatkuvuus on siis silkkaa fantasiaa, mutta intuitiivinen tai hengellinen jatkuvuus toki vallitsee: uussuomalainen pakana saa kiinni langan päästä, vaikka lanka olisikin välillä katkennut.