Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Taulukko kuvaa erilaisia painotuksia tiedon ja intuition käytössä. Uussuomalainen pakanuus kattaa kaksi keskimmäistä menetelmää, eli vain ne, joissa on mukana sekä tieto että intuitio. Pelkän tiedon painottaminen ilman intuitiota johtaa asian objektiiviseen tutkimiseen: tässä menetelmässä ei ole mukana uskonnollisuutta, koska uskonnollinen ymmärrys on luonteeltaan intuitiivista eikä älyllistä.

Vastaavasti pelkän intuition käyttäminen johtaa luonnonmagiaan. Tiedollisen puolen puuttuminen tarkoittaa, ettei intuitiota rajata mitenkään – ei oteta lainkaan huomioon tietoja esimerkiksi suomalaisten muinaisista jumalista. Juuri tämän rajattomuuden takia luonnonmagia ei kuulu uussuomalaisen pakanuuden kenttään, eikä tietysti minkään muunkaan nimetyn uskonnon piiriin. Luonnonmagia toimii shamanismin tapaan aivan eri tasolla kuin uskonnot: se voidaan joko yhdistää uskontoihin tai olla yhdistämättä.

Uussuomalaista pakanuutta voidaan lähestyä kahdella menetelmällä, jotka kumpikin hyödyntävät sekä tietoa että intuitiota. Rekonstruktionaalisuus painottaa tiedon osuutta: muinaissuomalaisesta uskonnosta yritetään saada selville mahdollisimman paljon tietoa. Intuitiota kuitenkin tarvitaan tiedon soveltamiseksi omaan uskontoon. Näillä sivuilla esiteltävä rekonstruktiivinen esimerkkiuskonto on perkelismi.

Toinen menetelmä on suomenjuurisuus, joka painottaa intuition osuutta. Omiin aistimuksiin ja kokemuksiin perustuvat oivallukset ovat oman uskonnon rakentamisen lähtökohtana. Tietoa täytyy kuitenkin olla sen verran, että osaa rajata intuitionsa toimimaan muinaissuomalaisen uskonnon suuntaan – ilman tätä tiedollista rajausta päädytään luonnonmagiaan. Näillä sivuilla esiteltävä suomenjuurinen esimerkkiuskonto on maausko.

Käytännössä on tietysti niin, että uussuomalainen pakana käyttää omaa uskontoaan koostaessaan sekä tiedollisia että intuitiivisia resurssejaan, eli hän sekä etsii tietoa kirjoista että pohtii itse asioita muinaisen pakanan näkökulmasta.

Usein ei myöskään ole uskomusten ja käytänteiden tasolla mielekästä jyrkästi erottaa muinaisuskoa kansanuskosta - aina tämä ei ole edes mahdollista, koska ei tiedetä, kuinka kaukaiseen aikaan tietty uskomus tai tapa palautuu. Sen sijaan jumalten tasolla ero on jo huomattava: esimerkiksi kristinuskon jumala on perinyt paljon sellaisia piirteitä, jotka ovat aikaisemmin liittyneet pakanalliseen ukkosenjumalaan. Tämä on tietysti ymmärrettävääkin, koska myös heprealaisten Jahve (eli Jehova) on alkuaan ukkosen ja taivaan jumala.

Tästä kuitenkin seuraa, että vaikka polyteistisessa eli monijumalaisessa uskonnossa olisi periaatteessa mahdollista pitää rinnakkain eriaikaisia jumaluuksia, ei tämä käytännössä kuitenkaan onnistu. Nimittäin eri jumalat on eri aikoina tunnettu eri nimillä. Esimerkiksi ukkosenjumala on muinaisuskon kaudella tunnettu eri aikoina nimillä Perkele, Ilmarinen ja Äijä, kansanuskon kaudella puolestaan nimellä Ukko - joka on saatettu hahmottaa jo samaksi kuin kristittyjen ainoa jumala.

Uskonnollinen järki estää pitämästä eri jumalina yhden ja saman jumalan eriaikaisia hahmoja. Siksi esimerkiksi taivaan- ja ukkosenjumalia on yhdessä uskonnossa vain yksi, vaikka jumalaa voikin kutsua eri tilanteissa eri nimillä. Jumalalla on siis monta nimeä.