Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Pitämyspuuksi valitaan sellainen puu, joka sijaitsee kotia lähellä, mielellään sen pihapiirissä. Puu voi olla periaatteessa mitä tahansa lajia, nuori tai vanha; tärkeintä on se, että se puhuttelee pitämyspuuta etsivää ihmistä. Perheelle voidaan valita yhteinen uhripuu, tai jokaisella perheenjäsenellä voi olla oma puunsa. Hyvin usein käy niinkin, että pitämyspuuksi valitaan kaksi puuta, joista esimerkiksi toinen on havupuu ja toinen lehtipuu.

Talvisin tuntuu helpommalta lähestyä havupuuta, joka ei "nuku" kuten lehtipuut. Ihanteellisinta on, mikäli valittu havupuu sijaitsee pohjoinen-itä-sektorilla ja lehtipuu taas etelä-länsi-suunnalla; tälle en tarjoa sen tarkempaa selitystä, se vain vaikuttaa suotuisalta käytännöltä. Ylipäätään kahden pitämyspuun pidossa hyödyksi on niiden symmetrinen sijainti taloon nähden; toinen esimerkiksi talon edessä, toinen sen takana. Kukaanhan ei kuitenkaan voi sijoittaa uudelleen jo kasvavia puita, eli tästä ei kannata ottaa turhia paineita.

Pitämyspuu on siis puu, joka toimii kahteen suuntaan: sille annetaan ja se antaa, sille puhutaan ja se puhuu. Puu toimii välittäjänä maan ja taivaan välillä, henkimaailman, vainajien. jumalten ja ihmisten välillä. Sen kautta pystymme lähestymään sellaisia tahoja, joihin voi muuten olla vaikeaa olla yhteydessä. Ukonilmalla suojauksen pyytäminen pihlajalta tai tammelta antaa meille myös maadoitetun kommunikaatioväylän ukkosenjumalaan; voimme esittää hänelle toiveemme näiden puiden kautta, ja niiden kautta myös välitämme kunnioituksemme ja ihastelumme parhaiten.

Pakana, joka on tottunut ajatukseen suorasta jumalkommunikaatioyhteydestä saattaa vierastaa aluksi tällaista jumalien ja haltijoiden lähestymistapaa. Tällöin on kuitenkin kyseessä vain ajatusvirhe; jumalten lähestyminen puun välityksellä ei poikkea mitenkään esimerkiksi heidän lähestymisestään rituaalien kautta. Pitämyspuun kautta nekin, jotka vierastavat rituaaleja ja kaavamaista uskonnollisuutta, voivat kokea syviä henkisiä elämyksiä.

Pitämyspuu välittää yhtä tehokkaasti viestejä myös vainajien ja elävien välillä; saattaapa puussa itsessään asuakin vainajahenki, vaikka vielä yleisempiä ovat erilliset puuhaltijat, jotka ottavat konkreettisesti puun muodon. Haltija on aina hallitsemansa paikan "sielu", joten haltijahengen "kehittyminen" uhripuuhun ajan saatossa ei ole mitenkään tavatonta.

Pitämyspuuhun luotu suhde on syvä ja henkilökohtainen; puusta tulee ikään kuin ankkuri arjen kaaoksen keskellä. Sen luokse on hyvä mennä hiljentymään, hakemaan uutta energiaa tai purkamaan ylimääräistä energiaa - ja tietysti myös hakemaan parannusta vaivoilleen. Puilla on ihmeellinen kyky tyynnyttää kuohuva mieli ja elvyttää sairas keho. Useimmat vaivamme itse asiassa johtuvat juuri tuosta kuohuvasta mielestä, joka saattaa selittää osaltaan paranemisen puun avulla.

Omien huolien kertominen puulle tapahtuu monesti lapsien kyseessä ollessa spontaanisti, eikä hyvästä tavasta ole syytä aikuisenakaan luopua. Puu on mestarillinen kuuntelija, ja vaikka se voi tuntua modernista ihmisestä oudolta, myös mestari ratkaisemaan ongelmia. Ei tarvitse tehdä mitään, kuunnella vain tuulen huminaa puun latvuksessa ja kiittää; ratkaisu löytyy vielä samana päivänä tai ongelma kutistuu todelliseen mittakaavaansa, mitättömäksi.

Uhripuu on sananmukaisesti puu, jolle uhrataan. Enää nykyään emme uhraa karjaa tai riistaa, vaan tyydymme hiukan laimeampiin uhreihin, kuten vastaleivottuun leipään, osaan marjasaaliista, vastatehtyyn olueen, itsevärjättyyn lankaan jne. Ehdottoman kannattavaa on kuitenkin maamme metsämiestenkin muistaa, että saalis tulee yhä metsän jumalilta ja siitä on syytä aina kiittää - vaikka sitten tarjoamalla uhripuulle pieni osa saaliista. Puulle annetaan uhri kiitoksena tai pyyntöjen yhteydessä, juhlapäivinä, kun halutaan tarjota jotain puulle tai jumalille - tai vaikka joka päivä.

Suomalaisten vanhat jumalat liittyvät paitsi metsään, myös käsitöihin tiiviisti, joten kaikenlainen käsintekeminen yhdistyy luontevasti pitämyspuuhun. Puulta pyydetään onnea työn tekemiselle ja ohjausta käsille, ja luonnollisesti työn valmistuttua puulle annetaan symbolinen osa tehdystä työstä. Tämä voi tapahtua vaikka asettamalla hetkeksi uhrileipä käsityön päälle, keräämällä työtä tehdessä kertyneet langanpätkät, höylänlastut tms. talteen puuta varten tai tekemällä todellisen työn miniatyyriversion uhriksi.

Pitämyspuut eivät ole koskaan todella kadonneet kansanperinteestämme, eikä niiden tarvitsekaan koskaan kadota. Nykyisin, kun ihmiset tuntevat itsensä juurettomiksi, on puilla meille paljon tarjottavaa. Ei tarvitse omistaa sitä metsää, jossa pitämyspuu sijaitsee voidakseen kunnioittaa sitä, ja kaupungeissakin on vielä puistoja puineen vastaanottamassa sen juurelle kaadetun olutuhrin.