Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Uuspakanuudessa monesti äly, logiikka ja oppineisuus korostuu hieman liikaakin. Pakanat ovat varuillaan, puolustuskannalla ja valmiit puolustamaan uskoaan verbaalisesti, joskus jopa jo ennen kuin kukaan sitä vastaan hyökkää. Kristityt ovat yleensä se taho, jota vastaan ollaan valmiita taistelemaan älyllisesti koska tahansa. Tätä ei tietenkään sanota ääneen, mutta asia on päivänselvä, kun tutkitaan hiukan kristinopin perusperiaatteita ja etenkin monien kristittyjen patavanhoillista asennetta. Pakanatkin ovat ihmisiä, eikä ole helppoa jättää hyvää ja provokatiivista tilaisuutta "valistaa" kanssaihmisiä sikseen.

Vanhoillisten asenteiden pohja on aina kristinuskossa, vaikkei niitä aina tavatakaan nimenomaan kristittyjen taholla. Pakanat ovat tottuneet kyseenalaistamaan ja osaavat siksi osoittaa logiikka- ja asennevirheet heitä tavalla tai toisella vastustavien tahojen puheissa. Tätä taustaa vasten on myös helppo hahmottaa uuspakanoiden parissa tavattava tieteellisyyden korostuminen ja nk. taikauskon halveksunta.

Taikausko, sellaisena kuin rivikansalainen sen ymmärtää, pitää sisällään erinäisiä magiaan ja tapoihin liittyviä pakkomielteitä. Tyypillisimmillään taikausko ilmenee esim. mustan kissan juostessa tien yli. Jopa aivan tavalliset tapakristityt saattavat silloin sylkäistä olkansa yli välttääkseen huonoa onnea. Samaiset ihmiset häpeilevät myöhemmin hieman tekoaan ja ehdottomasti kieltävät minkäänlaisen magian toimivuuden. Pakana sensijaan jättää yleensä sylkäisemättä olkansa yli, mutta luottaa silti vakaasti magian voimaan. Miksipä pakana ei sylkäise?

Vuosisatoja ihmisille on tolkutettu, miten barbaarisia ja naiiveja taikauskoiset tavat ovat. Taikauskolle on naurettu, sitä on pilkattu julkisesti ja sitä ylläpitävät ihmiset on leimattu typeriksi ja lapsellisiksi. Melkolailla samaan tapaan, kuin on suhtauduttu alkuperäiskulttuurien (esim. saamelaiset) tapoihin ja kieleen; vasta aivan viime vuosina saamelaiset ovat saaneet ihmisarvonsa ja oikeuden omaan kulttuuriinsa takaisin. Uuspakanoilla on suuri tarve todistaa uskonsa älyllisyyttä ja nykyaikaisuutta. Tämä on vaatinut uhrina kuitenkin pakanuuden kitkemistä taikauskon rikkaruohoista. Trendikkäästi pakanuus on nykypäivässä henkinen tie, johon on sisällytetty paljon symboleja ja jungilaista psykologiaa. Pakanuus on juuri tästä syystä pystynyt elämään etenkin kaupungeissa, joissa ihmiset ovat tottuneet näkemään oman olohuoneensa maailmanaan. Kun pakanuus nimittäin viedään symbolitasolle ja tehdään siitä henkinen palapeli, se ei välttämättä pystykään enää ylläpitämään esim. maailmankuvaa. Niinpä pakanuus ei enää muistuta uskontoa, vaan roolipeliä. Näin pakanuudesta tehdään sisäinen asia, johon ei liity oikeastaan mitään elementtejä vanhasta pakanuudesta, korkeintaan nimiä ja ulkomuotoja.

Herääkin kysymys, miten esim. rituaalit nykyään mielletään. Ilmeisesti suurimmalle osalle uuspakanoista rituaalit edustavat psykologista tasapainotusta, psykodraamaa. Koska nykyihminen on hengeltään ja ruumiiltaan sirpaleinen, tälle on tietysti tarvetta. Mutta kuinka moni uuspakana uskoo enää, ettei sato kasva ilman Ukon Vakkoja...? Tai että suuttuneet esivanhempien henget särkivät perintönä saadun kristallimaljakon, että kotihaltija pilaannutti oluen? Miksi nauramme näille ajatuksille?

Totuus on se, että uuspakanat ovat aivan liian usein ylimielisiä. Miksi esimerkiksi koemme, että olisimme jollain lailla kehittyneempiä kuin esivanhempamme? Koemmeko todella, että olemme jalostuneempia, jopa älykkäämpiä ihmisiä kuin he olivat? Että maailma, jota me rakennamme olisi parempi kuin entinen? Vai kuulummeko niihin pakanoihin, jotka projisoivat omia ajatuksiaan esivanhempiensa tapoihin ja elämään? Niihin, jotka väittävät kirkkain silmin mummonsa olleen noita, koska tämä käytti toisinaan yrttitinktuuraa reumatismiinsa? Eli romantisoimmeko vai latistammeko alkuperäämme?

Uuspakanat kärsivät edelleen häpeän tunteesta. He häpeävät itseään, omia jumaliaan ja oman uskontonsa menneisyyttä. He kokevat ne kiusallisina, eivätkä halua ulkomaailman tietävän kaikkia niitä taikauskoisia yksityiskohtia, joita ei vielä ole onnistuttu kitkemään tai selittämään tieteellisesti. Osa jopa onnistuu harjoittamaan pakanuutta, jolla ei ole todella mitään muuta tekemistä pakanuuden kanssa kuin nimi. Taikauskon kitkeminen pakanuuden mainetta pilaamasta on hämmentävä esimerkki historian vääristelystä. Toinen uuspakanuuden uskottavuutta pilaava tekijä on New Age. New Age on se syöpä, joka haperruttaa hiljalleen pakanuutta sisältäpäin, eikä uhka siis tulekaan kristittyjen taholta, vaan se on jo itse pakanuuteen soluttautunut.

Uskallan väittää, että negatiivinen taikausko on kuitenkin hyvin elossa uuspakanuudessa. Wiccat pelkäävät Jumalattaren kolminkertaisia kostotoimenpiteitä, jos eivät noudata Redeään ja sanan "satanismi" mainitseminen pakanuuden yhteydessä synnyttää edelleen, vuosien valistustyöstä huolimatta, miltei paniikin tietyissä pakanapiireissä. Kirouksilta ja "pahoilta silmiltä" suojaudutaan neuroottisella innolla, samoin tehdään erilaisia onnenamuletteja, rakkaustaikoja ja yritetään manipuloida toisten tahtoa. Itseasiassa nimenomaan wicca näyttäisi olevan negatiivisen, pelkoon pohjautuvan taikauskon keidas.

Mutta mitä taikausko voisi olla positiivisessa mielessä? Nykypakanalle? Positiivinen taikausko vaatii suoraselkäisyyttä tunnustaa taikauskon olemassaolo sen kaikissa muodoissa. Meidän ei tarvitse olettaa, että esivanhempammekaan olisivat viettäneet elämäänsä jatkuvassa kirousten ja niiltä suojautumisen kierteessä. Vaikuttaisi siltä, että tämänsuuntainen toiminta alkoi vasta kristinuskon saapumisen myötä ja liittyisi enimmälti siis kansanuskoon. Mutta varmaa on myös se, etteivät esivanhempamme noudattaneet Wiccan Redeä, eikä senkaltainen moraalisääntö siksi kuulu myöskään uussuomalaiseen pakanuuteen. Jokainen saa tietysti noudattaa haluamiaan rajoituksia omalla vastuullaan. Kunhan muistaa, että naapurin uuspakana voi olla eri mieltä ja ettei tällaisia sääntöjä voi perustella uskonnolla.

Positiivinen taikausko on puhtaimmillaan vain rehellisyyttä. Meidän ei tarvitse hävetä itseämme tai tapojamme; jos uskomme siihen, että taivas putoaa jos maailmanpuu kaatuu, niin olkoon. Pakanalla ei ole velvollisuutta tehdä tiliä uskonnostaan tai uskomuksistaan kenellekään. Tämä ei tarkoita yksilöllisen harhamaailman kehittämistä, vaan yksinkertaisesti sitä, ettei uuspakanan ole syytä halveksia vanhapakanallisia tapoja. Myös sellaiset uskonnolliset tavat, joille ei löydy hyväksyntää pakanoiden itsensäkään parista, voivat olla osa uussuomalaista pakanuutta.