Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Lallinpäivänä juhlistamme päivää, jolloin Lalli legendan mukaan tappoi piispa Henrikin kirveellä Köyliönjärven jäällä (20. tammikuuta 1156).

Legendan mukaan surma johtui siitä, että Lallin vaimo kertoi Lallille, ettei piispa Henrik ollut maksanut kestityksestä. Toisin kuin kristitty legenda kertoo, on syytä uskoa, että Lallin vaimo ei suinkaan valehdellut. Vielä satoja vuosia myöhemminkin rehellisyydestä pidettiin kiinni siinä määrin, että jos joku epäili jotakuta valehtelijaksi, piti epäillyn kiistää syytöksen totuusarvo lyömällä epäilijään jälki eli mustelma. Rehellisyys oli kunnia-asia ja itsestäänselvyys. Epärehellisyys on modernimpien aikojen vitsaus.

On heti aluksi korostettava, että vaikka olemme valinneet juhlapäivämme symboliksi muinaisen Lallin, emme ihannoi väkivaltaa emmekä myöskään kehota ketään väkivaltaan. Eihän kristittyjen valtionkirkkojemmekaan (evankelis-luterilainen kirkko ja kreikkalais-katolinen eli ortodoksinen kirkko) katsota ihannoivan väkivaltaa, vaikka kirkot juhlistavatkin koko tätä kuluvaa vuotta (2005) pakkokäännytyksen eli miekkalähetyksen alkamisen 850:ntenä muistovuotena: ensimmäisen ristiretken katsotaan alkaneen vuonna 1155.

Lallinpäivän symboliikka on moninainen:

• Ensiksikin Lallinpäivän vietolla ilmaisemme sen, ettemme hyväksy muinaissuomalaisiin esivanhempiimme kohdistettua pakkokäännytystä. Kyseessä ei kuitenkaan ole kristinuskon vastustaminen, vaan sen aikaisen kirkon käännytysmenetelmien vastustaminen, ja laajemmin kaikenlaisen ihmisarvoa loukkaavan pakottamisen vastustaminen.

• Toiseksi Lallinpäivän vietto symboloi vastuun kantamista omista teoista: joka miekkaan tarttuu, se kirveeseen hukkuu.

• Kolmanneksi Lallinpäivän vietto symboloi tasavertaisuutta: edes korkea asema ei anna kenellekään oikeutta kohdella muita miten huvittaa.

On esitetty, että Lalli olisi ollut ”barbaarikristitty” sillä perusteella, että hänen nimensä taustalla on kristillinen henkilönnimi Laurentius. Kuitenkin tiedämme, että menneisyydessä niin aineellisia kuin aineettomiakin vaikutuksia on tihkunut maahamme naapurialueilta usein jo ennen varsinaisen ilmiön rantautumista.

Kristinuskosta peräisin ajatellaan olevan esimerkiksi ruumishautauksen (korvasi aikaisemman polttohautauksen), ristiriipusten ja kristillisessä kalenterissa esiintyvien henkilönnimien. Kaupankäynnin ja muun vuorovaikutuksen mukana tällaiset vaikutukset ovat kuitenkin hyvin voineet levitä itse uskonnosta irrallaan – tavataanhan tällaisia piirteitä nykyäänkin kansoilta, jotka eivät ole kristittyjä. Siksi pelkän henkilönnimen varaan on mahdotonta rakentaa teorioita; eihän nykysuomalainen Ridgekään ole nimestään huolimatta angloamerikkalainen.

Lisäksi on yleensäkin hankala määritellä, kuka on menneisyydessä ollut kristitty ja kuka pakana. Kastaminen ei ristiretkiajalla vielä ollut merkki uskonnon vaihtamisesta: kirkon edustajat vain halusivat kirjoihinsa mahdollisimman paljon nimiä – seurakuntaan kuuluvilta kun saatiin myöhemmin kantaa kymmenysveroa.

Lisäksi tiedetään, että vielä paljon myöhemminkin kristinusko on ollut maassamme perin pakanallista – tällaista sekoittunutta uskontoa kutsutaan synkretistiseksi. Itäisessä Suomessa vielä 1500-luvulla yleisesti kylittäin palvottiin vanhoja jumalia kristillisen jumalan rinnalla, ja yksittäistapauksia tiedetään ainakin vielä 1800-luvulta.

Voidaan myös kysyä, olisiko piispa Henrikin käännyttämä talonpoika uskaltanut enää nostaa sormeaankaan suurta piispaa vastaan. Koska varmaa tietoa Lallin uskosta ei ole, voimme pitää häntä omien mieltymystemme mukaan pakanana tai ”barbaarikristittynä”. Joka tapauksessa Lalli sopii tekonsa vuoksi hyvin suomalaisten uuspakanoiden symboliksi.

Tämä vuosi 2006 on merkkivuosi: Lallinpäivänä tuli kuluneeksi tasan 850 vuotta Köyliönjärven tapahtumista. Koska on kuitenkin esitetty, että ristiretki olisikin tapahtunut vasta vuoden 1158 tienoilla ja Henrik surmattu vasta 1160, ovat vielä seuraavat neljä vuotta Lallin juhlavuosia.