
Puiden ja metsän lähestyminen
© Ytimennävertäjät
Olen kirjoittanut paljon yksittäisistä puista, niiden olemuksesta
ja merkityksestä. Tässä asiassa loppua ei ilmeisesti koskaan tule,
vaan on etsittävä tietoa yhä syvemmältä ja pystyttävä myös tulkitsemaan
se kansankielelle. Yksittäisten puulajien historia ja mytologia on
äärimmäisen kiehtova tutkimuksen kohde. Joskun kuitenkin vaikuttaa
siltä, että tärkein tosiasia unohtuu; vahvin ja vaikuttavin tie
puiden olemukseen kulkee jossain aivan muualla kuin kirjojen
sivuilla. Oma kokemus on tuhatkertaisesti kirjoitetun kokemuksen
arvoinen ja sen merkitys itselle on suurempi kuin kenellekään
muulle. Yksittäisen puuyksilön kohtaaminen on aina arvokkaampaa
kuin kirjatieto. On tietysti hyödyllistä tietää jotain eri puiden
mytologiasta ja historiasta, muttei silti saa epäröidä tehdä
päinvastaisiakin löytöjä ja oivalluksia. Kukaanhan ei lopulta
pysty sanomaan, mikä on Totuus, joten ainut tapa sen etsimiseen
on käyttää omia kokemuksiaan.
Tarjoan tässä lyhyen johdannon puiden ja metsien lähestymiseen.
Nämä näkemykset ovat melko pitkälti omiani ja olen havainnut ne
toimiviksi myös käytännössä. Toivon, että niistä on hyötyä ja
iloa niitä lukeville ihmisille ja toivon niin ikään, että he
kokeilisivat näitä käytäntöjä ja kertoisivat niiden vaikutuksista
minullekin.
Puiden lähestyminen
Minä lähestyn yleensä puita tervehtimällä niitä ensin etäältä
ja koskettamalla sitten yhdellä kädellä runkoa. Tämä on
kättelyvaihe, ei vielä kuitenkaan sinunkauppojen solmiminen.
Puhun puille mielelläni, jopa silloin, kun olen nk. ihmisten
ilmoilla ja siis vaarassa saada hörhön maineen. Kaupunkipuut
saattavat olla hyvinkin syrjäytyneitä johtuen ihan vain siitä,
että niiden ympärillä pörräävät ihmiset eivät juuri koskaan
ota niihin kontaktia. Tämä on kummallista etenkin sikäli että
samat ihmiset nurisevat, kun näitä upeita puistopuita kaadetaan.
On siis selvää, että kaupunkipuut ilahduttavat niitäkin ihmisiä,
jotka eivät tietoisesti kiinnitä niihin huomiota. On muistettava,
että puun energiakenttä on laajalle levittyvä, kenties kosketus
siihen riittää.
Kättelyvaiheesta on luontevaa siirtyä syvempään esittelyyn: voit
kertoa puulle joko sanoin tai ajatuksin, kuka olet ja miksi haluat
puuhun tutustua. Tavallisimmin viimeistään tässä vaiheessa tunnet
kaarnan kätesi alla lämpenevän, se on merkki puun hyväksynnästä.
Minä käytän yleensä tässä vaiheessa apunani runoa, jonka laadin
vain tuota puuta varten siihen hetkeen. Ei ole tarpeen kirjata
näitä runoja ylös etukäteen tai jälkikäteen, sillä niiden tehtävä
on toimia eräänlaisena lahjana/uhrina puulle. Kun lausut runon
tai ajatuksen puulle, sanat siirtyvät puulle, eivätkä siis kuulu
enää sinulle.
Puunhalaajat - jos sellaisia siis todella on - ovat niitä ihmisiä,
jotka haluavat ilmaista puille ja koko maailmalle "Minä olen
täällä ja tykkään teistä!" Tämä lähestymistapa on harmittavan
yleinen ja sen alkuperä lienee tuolla 60-70 -luvun New Age -herännäisyydessä.
Tuolloinhan itsekkyys pukeutui ensi kerran valaistuneisuuden viittaan ja
omaneduntavoittelu sai nimen "Oma Polku". Selvä, se historiasta.
Mitä vikaa sitten on tuossa lähestymistavassa? Miksei puita
saisi lähestyä itserakkautta uhkuen?
Ei siinä olekaan mitään vikaa, teoriassa. Mutta jos halutaan
löytää puiden todellinen olemus, niitä ei saa käyttää peileinä
itselleen ja kaikenlainen ylitunteellisuus on jätettävä pois.
On tavattoman helppo peilata toisiin ihmisiin tai muihin
olentoihin (lemmikit, puut jne.) omat odotuksensa, pelkonsa
ja lukkiutuneisuutensa ja saada ne tällä tavoin toistamaan
niitä värittyneitä näkemyksiä, joita haluaa niiden toistavan.
Vihainen ihminen saattaa esimerkiksi kokea, että puu voimistaa
vihantunnetta ja antaa sille oikeutuksen. Rakastunut ihminen
taas... kyllähän te tiedätte. Toisinaan tällainen tunteiden
peilaaminen puihin voi itseasiassa olla jopa terapeuttista,
mutta enimmän osan aikaa se on omiaan vain sotkemaan ja
hämmentämään jo muutenkin niin vaikeaselkoista maailmaa.
Puut ja metsät voivat toimia oppaina ihmisten matkalla kohti
keskustaansa, mutta silloin niiden luonnetta on tarkasteltava
objektiivisesti, rehellisesti ja myös vapaana kulttuurisista
rajoista. Parhaiten tämä onnistuu pikkuhiljaa, keskittymällä
ensin yksittäiseen puuhun ja yhteen lajiin, sitten vasta
kokonaisiin metsiin. Olin ilahtunut löytäessäni omille
käytännöilleni vahvistuksen Tulku Thondupin kirjasta
Mielen parantava voima (Basam Books, 1998),
ja haluankin tuoda tämän näkemyksen ja lähestymistavan
esille, sillä se on loistava osoitus siitä, miten elämää
on pakanuuden ulkopuolellakin ja uskontojen rajat hämärtyvät
luonnon elementtien edessä. Tulku Thondup kirjoittaa puista
näin kirjan luvussa "Luonnon energialla parantaminen" :
"Puiden kauneuden mietiskeleminen on helppo tapa olla
yhteydessä luonnon parantavaan energiaan. Tarkastele ensin
puun ominaisuuksia: sen ihmeellistä ominaisuutta, joka
silmälle on muuttumaton ja iätön päivästä päivään; sen
kestävyyttä tuulessa, myrskyssä tai auringossa: sen
kylmän ja kuuman sietokykyä; sen kauneutta lumi- ja
vesisateessa; sen elossaoloa.
Keskitä mietiskellen täysi huomio vihreiden lehtien
kokonaisuuteen, jota kukinnot, kukat, hedelmät,
siemenet tai pähkinät saattavat koristaa. Voit
katsoa tarkasti myös yhtä yksittäistä lehteä tai
pähkinää ja arvostaa sen pienoiskokoista kauneutta
ja elinvoimaisuutta.
Puun juuret on ankkuroitu maahan. Arvosta puun
vuorenkaltaista voimaa ja vakautta. Arvosta myös
puun joustavuutta. Päivin ja öin sen oksat liikkuvat
ja heiluvat miellyttävästi tuulessa kuin käsitteet
ja nimet ylittävässä ylistystanssissa. Avaa tietoisuutesi
sille, kuinka voimakas, kaunis ja komea puu on. Tämä
mahdollistaa lämmön ja voiman kasvun sisälläsi."
Kirjassa esitetyt luonnonmagiaa hipovat harjoitukset ovat
ehdottoman suositeltavia kaikille ja niitä on varsin helppo
muokata kokonaiseksi rituaaliksikin.
On helppo havaita, että puut tarjoavat aarreaitan niille
ihmisille, joille luonto puhuu ja joilla on intoa lähteä
ratkomaan elämän mysteereitä sitä kautta. Ei ole myöskään
hätää, vaikka eläisit kaupungissa; löydät silti varmasti
puistosta yhden puun, jonka olemukseen voit keskittyä
ja jolta voit oppia. Samalla tavalla kuin tuuli on tuulta,
vaikka se ilmenee eri tavoilla riippuen siitä ilmansuunnasta,
josta se puhaltaa ja siitä voimakkuudesta, jolla se puhaltaa,
myös puiden perusolemuksen voi ymmärtää keskittymällä vain
yhteen puuhun. Koska olen pakana, uskon kuitenkin myös
persoonallisuuden voimaan, eli uskon siihen, että jokainen
puuyksilö on hieman erilainen kuin naapurinsa. Tämä kannattaa
ottaa myös huomioon, samoin kuin sen kautta ymmärrettävä seikka,
että kaikki puut eivät tule toimeen kaikkien ihmisten kanssa.
Pakanat ovat tottuneet etsimään merkitystä luonnosta, mutta monesti
hekin näkevät luonnon eräänlaisena virkistysalueena, jonka tehtävä
on auttaa ja lohduttaa heitä. Tämä voi johtaa ajatusmalleihin,
joita voi olla vaikeaa korjata myöhemmin. Siksi puita lähestyttäessä
uskonnot ja rituaalikaavat kannattaa pitää poissa mielestä, sillä
niillä on taipumuksena vääristää asioita. Puhdas mieli löytää kyllä
merkitykset ja myös uskonnolliset ulottuvuudet myöhemminkin.
Oman kokemukseni mukaan myös ns. Kehän luomista kannattaa harkita
tarkoin, silloin kun otetaan kontaktia yksittäiseen puuhun. Pitää
muistaa, ettei puu ole vain runko, vaan siihen kuuluvat myös oksat
ja juuret. Koska ihmisenä ei voi tietää, missä puun juuret kulkevat,
saattaa käydä niin, että luo Kehän, joka katkaisee puun yhteyden
omaan juuristoonsa. En siis suosittele kokeilemaan, eikä sille
ole tarvettakaan, sillä jokaisella puulla on oma suojakenttänsä,
jonka suojissa rituaalitkin voidaan hyvin tehdä.
Puiden tarjoama apu
Puut ovat kaksisuuntaisia olentoja, eli ne sekä ottavat vastaan
että antavat. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voit
vuodattaa negatiiviset tunteesi puulle ja saada siltä
vastalahjaksi uutta energiaa. Useimpien korviin tämä
kalskahtaa epäreilulta: eihän ole oikein, että auttava
taho joutuu itse auttamisestaan vaikeuksiin. Mutta puut
eivät ole ihmisiä, ne eivät erottele negatiivista ja positiivista
energiaa toisistaan, ne hyödyntävät vain energian. Puu pystyy
käyttämään myös sille ohjatun negatiivisen energian hyödykseen,
eikä se kärsi siitä, mikäli vain on terve ja elinvoimainen yksilö.
Tämän mahdollistaa puiden luontainen "suodatinjärjestelmä",
jonka ansiosta ne pystyvät joko ottamaan vastaan tai torjumaan
niitä kohtaavan tilanteen.
Ja nimenomaan tästä syystä puulta pitää aina pyytää lupa, kun siltä
etsii tukea tai lohtua. Puut eivät ole lohtuautomaatteja, niillä ei
ole velvollisuutta auttaa ihmisiä, mutta valmius siihen niillä on.
Muista siis käytöstavat, kun lähestyt puita!
Tulku Thondup jatkaa kirjassaan:
"Voit saada itseesi parantavaa energiaa puusta joko istumalla
liikkumatta sen alla tai sen lähellä tai sitten kietomalla käsivartesi
rungon ympärille... Pyydä hiljaa puulta, että se sallisi sinun kokea
sen olemukseen liittyvä energia. Kun tämän jälkeen hellästi kosketat
runkoa, tunne, että olet yhteydessä tämän luonnollisen energian kanssa,
ja tunne, että oma positiivinen energiasi kasvaa sisälläsi."
Kun olin pikkutyttö, opin yksinkertaisen tavan pyytää puulta energiaa.
Asetuin selin puunrunkoon nähden ja nojasin siihen mahdollisimman tiiviisti.
Kiedoin käteni puun rungon ympärille, nostin samanaikaisesti katseeni puun
latvustoon ja sanoin ääneen "Oi puu, anna minulle voimaa!" Tämä
tapa voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on tehokas ja mitä
useammin menee saman puun luo pyytämään energiaa, sitä vahvemmaksi
se tulee. Puita eivät kiinnosta monimutkaiset rituaalit, ne
vastaavat vain vilpittömyyteen.
Puiden parantavien ominaisuuksien kanssa on hyödyllistä olla tarkkana,
sillä eri puulajit ovat erikoistuneet erilaisiin vaivoihin.
Perusperiaatteena voi pitää sitä, että puu tehoaa parhaiten
iihen vaivaan, jota sillä hoidetaan fyysisestikin. Jotkut
puulajit ovat yleisparantajia, kuten männyt, koivut ja
katajat, toisten vahvuus taas on täsmällisemmin parantavissa
energioissa. Eri puuyksilöt saattavat myös tässä poiketa
lajiominaisuuksistaan. Selkeän sairaalta puulta ei ole
hyödyllistä hakea parannusta itselleen, vaan sille tulee
enemmänkin antaa parantavaa energiaa. Tähän hyväksi havaittu
keino on mennä lähimmän samanlajisen puun luokse ja pyytää
sitä parantamaan sairas puu.
Puiden lehdissä, oksissa, marjoissa ja kävyissä piilee se
sama voima, joka hallitsee puutakin. Siksi "matkamuistojen"
ottaminen itselle merkittävältä puulta on hyvä ajatus, mutta
puuta itseään ei saisi tätä tehdessä vahingoittaa. Eli kävyt,
oksat ynnä muut olisi parasta kerätä maasta, mutta jos se ei
ole mahdollista, tulee puulta pyytää ensin tähänkin lupa ja
selittää sille, mihin haluaa kappaletta käyttää.
Metsän lähestyminen
Metsän lähestyminen ei sekään ole aivan yksinkertaista, sillä
monet empiiriset käytännön tutkimukset pakanoiden tavoista
osoittavat selvästi, että metsää on lähestyttävä sen ansaitsemalla
kunnioituksella. Metsän lähestyminen tulee tapahtua varovasti ja
harkiten, kuten seuraava K.M. Koppanan laatima ohje osoittaa
(Metsänhenget, Mandragora Dimensions,1991):
"Metsän lähestymisen asenteen tulisi muuttua. Kyseessä ei ole enää
itsensä onnelliseksi (tai turvalliseksi) tunteminen. Unohda turvallisuus,
sillä metsä saattaa olla vaarallinen. Se saattaa kompastuttaa sinut,
eksyttää sinut poluillaan, jotka kiemurtelevat sisään ja ulos. Metsä
saattaa hämmentää sinut laittamalla samannäköisen kiven kahteen tai
kolmeen eri paikkaan. Unohda turvallisuus ja korvaa se luottamuksella.
Sillä jos sinä luotat metsään, se luottaa sinuun."
Metsä on voimakas paikka, joka syvemmällä tasolla symboloi meitä itseämme,
mielemme pimeitä nurkkia ja valoisia aukioita. Siksi metsäänkään ei tule
saapua kevytmielisesti, vaan rohkeasti, mutta tietoisena sen
tarjoamista vaaroista ja mahdollisuuksista.
Kuten monet muutkin, minäkin koen oikeaksi antaa metsälle
uhrin ennen sinne astumistani. Pysähdyn metsän reunalle
ja kaivan taskustani sinne varaamani siemenet, jyvät
tai leivänmurut (ei koskaan riisiä tai muuta pieneläimille
ja linnuille haitallista ravintoa), jotka asetan sopivalle
kivelle tai kannolle. Hiljennyn hetkeksi ja pyydän sitten
metsältä lupaa astua sinne ja ohjausta polullani. Kaikki
painolastit, jotka ilmenevät ahdistuksina ja vihantunteina,
jätän metsän ulkopuolelle tai imeytän ne maahan kävellessäni.
Lausun yleensä ääneen esim. seuraavankaltaisen runon:
"Mielikki, metsän emäntä
katso tänne metsän kultainen äiti
siniviitta sammalsydän
päästä minut taloosi vieraaksi
astelemaan polkujasi"
Oma kokemus osoittaa, että tämän toimenpiteen jälkeen
voin saada metsämatkoiltani paremmat tulokset ja saan
yleensä olla rauhassa esim. hirvikärpäsiltä ja hyttysiltä.
Monesti on käynyt niinkin, että flunssa on metsämatkalla
kadonnut tai alkava päänsärky hajonnut olemattomiin.
Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan tässäkin;
metsälle avautuminen voi olla pelottava kokemus,
mikäli ei pidä varaansa. Etenkin öiset metsät
saattavat tuoda eteen yllätyksiä, samoin hyvin
syrjäiset metsät. Saattaa kuulla outoja ääniä
tai nähdä olentoja, joita ei tahtoisi nähdä. On
myös mahdollista joutua paniikin valtaan ja erityisesti
silloin teloo helposti koipensa, mikäli päättää juosta
karkuun. Paniikki, täytyy muistaa, on kuitenkin monien
metsänjumalien (esim. Pan) synnyttämä tunne ja monesti
se ilmentää tuon jumalan läsnäoloa tai saapumista paikalle,
eikä sen pakeneminen ole siis välttämättä millään lailla hyödyksi.
Olen kokenut niinkin voimakkaita paniikki-aaltoja metsässä,
että se on johtanut fyysiseen pahoinvointiin. Näitäkään
tunteita ei pidä pelätä ja on muistettava luottaa metsään, ja itseensä.
Muut Puiden olemuksen tekstit
Puun päivä 27.9. /
Haapa /
Kataja /
Koivu /
Kuusi /
Lehmus /
Leppä /
Mänty /
Omenapuu /
Orapihlaja /
Paju /
Pihlaja /
Pähkinäpensas /
Saarni /
Tammi
|