Puiden ja metsän lähestyminen

© Ytimennävertäjät


Olen kirjoittanut paljon yksittäisistä puista, niiden olemuksesta ja merkityksestä. Tässä asiassa loppua ei ilmeisesti koskaan tule, vaan on etsittävä tietoa yhä syvemmältä ja pystyttävä myös tulkitsemaan se kansankielelle. Yksittäisten puulajien historia ja mytologia on äärimmäisen kiehtova tutkimuksen kohde. Joskun kuitenkin vaikuttaa siltä, että tärkein tosiasia unohtuu; vahvin ja vaikuttavin tie puiden olemukseen kulkee jossain aivan muualla kuin kirjojen sivuilla. Oma kokemus on tuhatkertaisesti kirjoitetun kokemuksen arvoinen ja sen merkitys itselle on suurempi kuin kenellekään muulle. Yksittäisen puuyksilön kohtaaminen on aina arvokkaampaa kuin kirjatieto. On tietysti hyödyllistä tietää jotain eri puiden mytologiasta ja historiasta, muttei silti saa epäröidä tehdä päinvastaisiakin löytöjä ja oivalluksia. Kukaanhan ei lopulta pysty sanomaan, mikä on Totuus, joten ainut tapa sen etsimiseen on käyttää omia kokemuksiaan.

Tarjoan tässä lyhyen johdannon puiden ja metsien lähestymiseen. Nämä näkemykset ovat melko pitkälti omiani ja olen havainnut ne toimiviksi myös käytännössä. Toivon, että niistä on hyötyä ja iloa niitä lukeville ihmisille ja toivon niin ikään, että he kokeilisivat näitä käytäntöjä ja kertoisivat niiden vaikutuksista minullekin.

Puiden lähestyminen

Minä lähestyn yleensä puita tervehtimällä niitä ensin etäältä ja koskettamalla sitten yhdellä kädellä runkoa. Tämä on kättelyvaihe, ei vielä kuitenkaan sinunkauppojen solmiminen. Puhun puille mielelläni, jopa silloin, kun olen nk. ihmisten ilmoilla ja siis vaarassa saada hörhön maineen. Kaupunkipuut saattavat olla hyvinkin syrjäytyneitä johtuen ihan vain siitä, että niiden ympärillä pörräävät ihmiset eivät juuri koskaan ota niihin kontaktia. Tämä on kummallista etenkin sikäli että samat ihmiset nurisevat, kun näitä upeita puistopuita kaadetaan. On siis selvää, että kaupunkipuut ilahduttavat niitäkin ihmisiä, jotka eivät tietoisesti kiinnitä niihin huomiota. On muistettava, että puun energiakenttä on laajalle levittyvä, kenties kosketus siihen riittää.

Kättelyvaiheesta on luontevaa siirtyä syvempään esittelyyn: voit kertoa puulle joko sanoin tai ajatuksin, kuka olet ja miksi haluat puuhun tutustua. Tavallisimmin viimeistään tässä vaiheessa tunnet kaarnan kätesi alla lämpenevän, se on merkki puun hyväksynnästä. Minä käytän yleensä tässä vaiheessa apunani runoa, jonka laadin vain tuota puuta varten siihen hetkeen. Ei ole tarpeen kirjata näitä runoja ylös etukäteen tai jälkikäteen, sillä niiden tehtävä on toimia eräänlaisena lahjana/uhrina puulle. Kun lausut runon tai ajatuksen puulle, sanat siirtyvät puulle, eivätkä siis kuulu enää sinulle.

Puunhalaajat - jos sellaisia siis todella on - ovat niitä ihmisiä, jotka haluavat ilmaista puille ja koko maailmalle "Minä olen täällä ja tykkään teistä!" Tämä lähestymistapa on harmittavan yleinen ja sen alkuperä lienee tuolla 60-70 -luvun New Age -herännäisyydessä. Tuolloinhan itsekkyys pukeutui ensi kerran valaistuneisuuden viittaan ja omaneduntavoittelu sai nimen "Oma Polku". Selvä, se historiasta. Mitä vikaa sitten on tuossa lähestymistavassa? Miksei puita saisi lähestyä itserakkautta uhkuen?

Ei siinä olekaan mitään vikaa, teoriassa. Mutta jos halutaan löytää puiden todellinen olemus, niitä ei saa käyttää peileinä itselleen ja kaikenlainen ylitunteellisuus on jätettävä pois. On tavattoman helppo peilata toisiin ihmisiin tai muihin olentoihin (lemmikit, puut jne.) omat odotuksensa, pelkonsa ja lukkiutuneisuutensa ja saada ne tällä tavoin toistamaan niitä värittyneitä näkemyksiä, joita haluaa niiden toistavan. Vihainen ihminen saattaa esimerkiksi kokea, että puu voimistaa vihantunnetta ja antaa sille oikeutuksen. Rakastunut ihminen taas... kyllähän te tiedätte. Toisinaan tällainen tunteiden peilaaminen puihin voi itseasiassa olla jopa terapeuttista, mutta enimmän osan aikaa se on omiaan vain sotkemaan ja hämmentämään jo muutenkin niin vaikeaselkoista maailmaa.

Puut ja metsät voivat toimia oppaina ihmisten matkalla kohti keskustaansa, mutta silloin niiden luonnetta on tarkasteltava objektiivisesti, rehellisesti ja myös vapaana kulttuurisista rajoista. Parhaiten tämä onnistuu pikkuhiljaa, keskittymällä ensin yksittäiseen puuhun ja yhteen lajiin, sitten vasta kokonaisiin metsiin. Olin ilahtunut löytäessäni omille käytännöilleni vahvistuksen Tulku Thondupin kirjasta Mielen parantava voima (Basam Books, 1998), ja haluankin tuoda tämän näkemyksen ja lähestymistavan esille, sillä se on loistava osoitus siitä, miten elämää on pakanuuden ulkopuolellakin ja uskontojen rajat hämärtyvät luonnon elementtien edessä. Tulku Thondup kirjoittaa puista näin kirjan luvussa "Luonnon energialla parantaminen" :

"Puiden kauneuden mietiskeleminen on helppo tapa olla yhteydessä luonnon parantavaan energiaan. Tarkastele ensin puun ominaisuuksia: sen ihmeellistä ominaisuutta, joka silmälle on muuttumaton ja iätön päivästä päivään; sen kestävyyttä tuulessa, myrskyssä tai auringossa: sen kylmän ja kuuman sietokykyä; sen kauneutta lumi- ja vesisateessa; sen elossaoloa.

Keskitä mietiskellen täysi huomio vihreiden lehtien kokonaisuuteen, jota kukinnot, kukat, hedelmät, siemenet tai pähkinät saattavat koristaa. Voit katsoa tarkasti myös yhtä yksittäistä lehteä tai pähkinää ja arvostaa sen pienoiskokoista kauneutta ja elinvoimaisuutta.

Puun juuret on ankkuroitu maahan. Arvosta puun vuorenkaltaista voimaa ja vakautta. Arvosta myös puun joustavuutta. Päivin ja öin sen oksat liikkuvat ja heiluvat miellyttävästi tuulessa kuin käsitteet ja nimet ylittävässä ylistystanssissa. Avaa tietoisuutesi sille, kuinka voimakas, kaunis ja komea puu on. Tämä mahdollistaa lämmön ja voiman kasvun sisälläsi."

Kirjassa esitetyt luonnonmagiaa hipovat harjoitukset ovat ehdottoman suositeltavia kaikille ja niitä on varsin helppo muokata kokonaiseksi rituaaliksikin.

On helppo havaita, että puut tarjoavat aarreaitan niille ihmisille, joille luonto puhuu ja joilla on intoa lähteä ratkomaan elämän mysteereitä sitä kautta. Ei ole myöskään hätää, vaikka eläisit kaupungissa; löydät silti varmasti puistosta yhden puun, jonka olemukseen voit keskittyä ja jolta voit oppia. Samalla tavalla kuin tuuli on tuulta, vaikka se ilmenee eri tavoilla riippuen siitä ilmansuunnasta, josta se puhaltaa ja siitä voimakkuudesta, jolla se puhaltaa, myös puiden perusolemuksen voi ymmärtää keskittymällä vain yhteen puuhun. Koska olen pakana, uskon kuitenkin myös persoonallisuuden voimaan, eli uskon siihen, että jokainen puuyksilö on hieman erilainen kuin naapurinsa. Tämä kannattaa ottaa myös huomioon, samoin kuin sen kautta ymmärrettävä seikka, että kaikki puut eivät tule toimeen kaikkien ihmisten kanssa.

Pakanat ovat tottuneet etsimään merkitystä luonnosta, mutta monesti hekin näkevät luonnon eräänlaisena virkistysalueena, jonka tehtävä on auttaa ja lohduttaa heitä. Tämä voi johtaa ajatusmalleihin, joita voi olla vaikeaa korjata myöhemmin. Siksi puita lähestyttäessä uskonnot ja rituaalikaavat kannattaa pitää poissa mielestä, sillä niillä on taipumuksena vääristää asioita. Puhdas mieli löytää kyllä merkitykset ja myös uskonnolliset ulottuvuudet myöhemminkin.

Oman kokemukseni mukaan myös ns. Kehän luomista kannattaa harkita tarkoin, silloin kun otetaan kontaktia yksittäiseen puuhun. Pitää muistaa, ettei puu ole vain runko, vaan siihen kuuluvat myös oksat ja juuret. Koska ihmisenä ei voi tietää, missä puun juuret kulkevat, saattaa käydä niin, että luo Kehän, joka katkaisee puun yhteyden omaan juuristoonsa. En siis suosittele kokeilemaan, eikä sille ole tarvettakaan, sillä jokaisella puulla on oma suojakenttänsä, jonka suojissa rituaalitkin voidaan hyvin tehdä.

Puiden tarjoama apu

Puut ovat kaksisuuntaisia olentoja, eli ne sekä ottavat vastaan että antavat. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voit vuodattaa negatiiviset tunteesi puulle ja saada siltä vastalahjaksi uutta energiaa. Useimpien korviin tämä kalskahtaa epäreilulta: eihän ole oikein, että auttava taho joutuu itse auttamisestaan vaikeuksiin. Mutta puut eivät ole ihmisiä, ne eivät erottele negatiivista ja positiivista energiaa toisistaan, ne hyödyntävät vain energian. Puu pystyy käyttämään myös sille ohjatun negatiivisen energian hyödykseen, eikä se kärsi siitä, mikäli vain on terve ja elinvoimainen yksilö. Tämän mahdollistaa puiden luontainen "suodatinjärjestelmä", jonka ansiosta ne pystyvät joko ottamaan vastaan tai torjumaan niitä kohtaavan tilanteen.

Ja nimenomaan tästä syystä puulta pitää aina pyytää lupa, kun siltä etsii tukea tai lohtua. Puut eivät ole lohtuautomaatteja, niillä ei ole velvollisuutta auttaa ihmisiä, mutta valmius siihen niillä on. Muista siis käytöstavat, kun lähestyt puita!

Tulku Thondup jatkaa kirjassaan:
"Voit saada itseesi parantavaa energiaa puusta joko istumalla liikkumatta sen alla tai sen lähellä tai sitten kietomalla käsivartesi rungon ympärille... Pyydä hiljaa puulta, että se sallisi sinun kokea sen olemukseen liittyvä energia. Kun tämän jälkeen hellästi kosketat runkoa, tunne, että olet yhteydessä tämän luonnollisen energian kanssa, ja tunne, että oma positiivinen energiasi kasvaa sisälläsi."

Kun olin pikkutyttö, opin yksinkertaisen tavan pyytää puulta energiaa. Asetuin selin puunrunkoon nähden ja nojasin siihen mahdollisimman tiiviisti. Kiedoin käteni puun rungon ympärille, nostin samanaikaisesti katseeni puun latvustoon ja sanoin ääneen "Oi puu, anna minulle voimaa!" Tämä tapa voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on tehokas ja mitä useammin menee saman puun luo pyytämään energiaa, sitä vahvemmaksi se tulee. Puita eivät kiinnosta monimutkaiset rituaalit, ne vastaavat vain vilpittömyyteen.

Puiden parantavien ominaisuuksien kanssa on hyödyllistä olla tarkkana, sillä eri puulajit ovat erikoistuneet erilaisiin vaivoihin. Perusperiaatteena voi pitää sitä, että puu tehoaa parhaiten iihen vaivaan, jota sillä hoidetaan fyysisestikin. Jotkut puulajit ovat yleisparantajia, kuten männyt, koivut ja katajat, toisten vahvuus taas on täsmällisemmin parantavissa energioissa. Eri puuyksilöt saattavat myös tässä poiketa lajiominaisuuksistaan. Selkeän sairaalta puulta ei ole hyödyllistä hakea parannusta itselleen, vaan sille tulee enemmänkin antaa parantavaa energiaa. Tähän hyväksi havaittu keino on mennä lähimmän samanlajisen puun luokse ja pyytää sitä parantamaan sairas puu.

Puiden lehdissä, oksissa, marjoissa ja kävyissä piilee se sama voima, joka hallitsee puutakin. Siksi "matkamuistojen" ottaminen itselle merkittävältä puulta on hyvä ajatus, mutta puuta itseään ei saisi tätä tehdessä vahingoittaa. Eli kävyt, oksat ynnä muut olisi parasta kerätä maasta, mutta jos se ei ole mahdollista, tulee puulta pyytää ensin tähänkin lupa ja selittää sille, mihin haluaa kappaletta käyttää.

Metsän lähestyminen

Metsän lähestyminen ei sekään ole aivan yksinkertaista, sillä monet empiiriset käytännön tutkimukset pakanoiden tavoista osoittavat selvästi, että metsää on lähestyttävä sen ansaitsemalla kunnioituksella. Metsän lähestyminen tulee tapahtua varovasti ja harkiten, kuten seuraava K.M. Koppanan laatima ohje osoittaa (Metsänhenget, Mandragora Dimensions,1991):

"Metsän lähestymisen asenteen tulisi muuttua. Kyseessä ei ole enää itsensä onnelliseksi (tai turvalliseksi) tunteminen. Unohda turvallisuus, sillä metsä saattaa olla vaarallinen. Se saattaa kompastuttaa sinut, eksyttää sinut poluillaan, jotka kiemurtelevat sisään ja ulos. Metsä saattaa hämmentää sinut laittamalla samannäköisen kiven kahteen tai kolmeen eri paikkaan. Unohda turvallisuus ja korvaa se luottamuksella. Sillä jos sinä luotat metsään, se luottaa sinuun."

Metsä on voimakas paikka, joka syvemmällä tasolla symboloi meitä itseämme, mielemme pimeitä nurkkia ja valoisia aukioita. Siksi metsäänkään ei tule saapua kevytmielisesti, vaan rohkeasti, mutta tietoisena sen tarjoamista vaaroista ja mahdollisuuksista.

Kuten monet muutkin, minäkin koen oikeaksi antaa metsälle uhrin ennen sinne astumistani. Pysähdyn metsän reunalle ja kaivan taskustani sinne varaamani siemenet, jyvät tai leivänmurut (ei koskaan riisiä tai muuta pieneläimille ja linnuille haitallista ravintoa), jotka asetan sopivalle kivelle tai kannolle. Hiljennyn hetkeksi ja pyydän sitten metsältä lupaa astua sinne ja ohjausta polullani. Kaikki painolastit, jotka ilmenevät ahdistuksina ja vihantunteina, jätän metsän ulkopuolelle tai imeytän ne maahan kävellessäni. Lausun yleensä ääneen esim. seuraavankaltaisen runon:

"Mielikki, metsän emäntä
katso tänne metsän kultainen äiti
siniviitta sammalsydän
päästä minut taloosi vieraaksi
astelemaan polkujasi"

Oma kokemus osoittaa, että tämän toimenpiteen jälkeen voin saada metsämatkoiltani paremmat tulokset ja saan yleensä olla rauhassa esim. hirvikärpäsiltä ja hyttysiltä. Monesti on käynyt niinkin, että flunssa on metsämatkalla kadonnut tai alkava päänsärky hajonnut olemattomiin.

Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan tässäkin; metsälle avautuminen voi olla pelottava kokemus, mikäli ei pidä varaansa. Etenkin öiset metsät saattavat tuoda eteen yllätyksiä, samoin hyvin syrjäiset metsät. Saattaa kuulla outoja ääniä tai nähdä olentoja, joita ei tahtoisi nähdä. On myös mahdollista joutua paniikin valtaan ja erityisesti silloin teloo helposti koipensa, mikäli päättää juosta karkuun. Paniikki, täytyy muistaa, on kuitenkin monien metsänjumalien (esim. Pan) synnyttämä tunne ja monesti se ilmentää tuon jumalan läsnäoloa tai saapumista paikalle, eikä sen pakeneminen ole siis välttämättä millään lailla hyödyksi. Olen kokenut niinkin voimakkaita paniikki-aaltoja metsässä, että se on johtanut fyysiseen pahoinvointiin. Näitäkään tunteita ei pidä pelätä ja on muistettava luottaa metsään, ja itseensä.


Muut Puiden olemuksen tekstit
Puun päivä 27.9. / Haapa / Kataja / Koivu / Kuusi / Lehmus / Leppä / Mänty / Omenapuu / Orapihlaja / Paju / Pihlaja / Pähkinäpensas / Saarni / Tammi

Takaisin Puiden olemus -sivulle
Takaisin Ytimennävertäjien pääsivulle