Kuka Jaska?

© Ytimennävertäjät
La 4.11.2006

Tällainen esittelysivu on vuorovaikutuksen kannalta tärkeä: nettinimimerkkiä aletaan kohdella todellisena ihmisenä vasta kun hahmosta sen takana tiedetään jotain. Usein olennaisina vuorovaikutusta ankkuroivina seikkoina pidetään ikää ja sukupuolta. Näiden perusteella voidaan sitten tehdä ennakko-oletuksia sivujen sisällöstä, esimerkiksi: "ei teinit voi ymmärtää näitä asioita" tai "eihän naiset voi tietää mitään autoista".

On kuitenkin täysin järjetöntä tehdä ennakko-oletuksia jostakusta henkilöstä tai hänen sanomansa sisällöstä ennen kuin on tutustunut kyseiseen henkilöön tai hänen näkemyksiinsä. Nyt kun olen varoittanut teitä ja uskon että olette riittävän fiksuja ottaaksenne vaarin onkeenne, voin kuitenkin kertoa olevani vuosimallia 1975 ja syntyneeni koiraspuolisen ihmisen kehoon. Nimittäin ne, joilla jo on ennakko-oletuksia minusta, ovat tuskin täällä lukemassa näitä jorinoitani.

Toki myös lisäankkureita vuorovaikutuksen rakentamiseksi olisi mahdollista tarjota. Usein tällaisina toimivat ns. intiimit paljastukset: "Matti suuteli vierasta naista", "Palmun asunto ulosmitataan" tai "Jari sanoo: en ole koskaan ollutkaan kaapissa". Tälle linjalle en kuitenkaan lähde - pitäähän katkerille juoruämmillekin (sukupuoleen katsomatta) jättää elämään sisältöä.

Innokkaat kuuklettajat löytävät Jaakko Häkkisen nimellä paljonkin tuloksia - osa niistä olen minä, osa taas ei ole minä (en liity Pihlajiston kotikatu-projektiin, en asu Tapanilassa jonkun suurmiehen vanhassa tönössä enkä ole junioriurheilija missään lajissa).

Koska me Ytimennävertäjät jaksamme aina korostaa, kuinka tärkeää olisi ennakkoluulojen karsimiseksi tuoda pakanuutta näkyviin tavallisten ihmisten elämän normaalina ilmiönä, olen päättänyt kertoa tässä ja nyt kuvin ja sanoin jotain "siviiliminästäni".

Eli siis...?

Olen siis aivan tavallinen ihminen - ainakin siinä suhteessa, että minulla on neljä raajaa ja pää, jossa silmälasit. Olen vihdoinkin valmis fennougristi (hiljaa hyvä tulee - ja tosi hiljaa tulee tosi hyvä). Ylläpidän tässä ominaisuudessa Puolikuivaa alkuperäsivustoa, joka nimensä mukaisesti keskittyy suomalaisten ja suomen kielen alkuperään. Sisältö on puhtaasti tieteellistä ja lähtökohta kriittinen, joten Wiik-fanit ja muut kansallismielisiä itsetunto-ongelmiaan menneisyyteen projisoiden kompensoimaan pyrkivät hörhöt älkööt vaivautuko.

Kaikki muu tavallisihmisyyteni onkin sitten oikeastaan yksityisasiaa, eikä kuulu muille.

Mutta

Vaikka olen edellä heitellyt joitain ankkureita, joiden ansiosta joku lukija saattaisi saada päähänsä kirjoittaa minulle, niin varoitan jo etukäteen: yleisesti ottaen en ole lainkaan kiinnostunut ihmisistä enkä heidän mielipiteistään. Minua kiinnostaa vain tieto.

En ole kohtelias (merkityksessä 'eurooppalaisen small talkin harjoittaja'), vaan jätän vastaamatta viesteihin, joissa ei ole erityistä informaatiosisältöä tai joiden painotus muuten on tunnetasolla, ilmenipä tämä positiivisena tai negatiivisena latauksena.

Lisäksi menneisyys on minulle mennyttä, toisin kuin monelle muulle. Jos joku ihminen on joskus menneisyydessä liipannut läheltä elämääni, asialla ei nykyhetkessä ole minulle mitään merkitystä. Olitpa sitten lapsuuden kaveri, sukulainen tai törmännyt minuun kylillä tai kaupungilla, niin kuulumisten vaihtaminen ei oikeastaan kiinnosta minua.

Minulle ei ole oikeastaan koskaan tapahtunut mitään, mistä kokisin tarpeelliseksi mainita kenellekään. Minulle ei koskaan kuulu mitään - koko kysymys "mitä kuuluu?" on minulle totaalisen käsittämätön, paitsi tietysti auditiivisen todellisuuden hahmottamisessa.

Sivuistani

Nämä sivuni kulkivat aikaisemmin nimellä Jaska ery (ei-rekisteröity yhdistys). Nyt virallisen asiallisia ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia tekstejäni voidaan julkaista Pakanatieto-yhdistyksen sivulla, joten tämä Jaska-osio on nyt naamioitu yksityishenkilön mielipidesivustoksi.

Olen myös vähentänyt sivuston hierarkkisia tasoja siten, että pääsivulta on nyt linkit jokaiseen erilliseen tekstiin. Aikaisempi rakenne oli suorastaan pöyristyttävän sekava, ihme ettei kumpikaan lukijoistani antanut siitä palautetta.

Osittaiseksi yllätyksekseni voin jopa vielä allekirjoittaa kaikki vanhat tekstini täällä - sillä erotuksella, etten ole enää vuosiin katsonut olevani wicca. Wicca-kenttää kohdannut kehitys on kuitenkin vahvistanut vanhat wiccan määrittelyä koskevat näkemykseni.

Tervetuloa sivuilleni. Ne saavat täältä jotain, jotka sen ansaitsevat.


Kuka Jaska? / Uskonto ja järki / Putkiaivot ja henkiaisti / Keitä ovat pakanat / Uskonnonvapaus / Löydä sisäinen pakanasi / Kristinusko, ainoa oikea uskonto? / Ainutlaatuinen kristinusko? / Valtionkirkko - aivopesukoneisto? / Pakanuuteen liittyviä termejä / Mikä tekee uskonnon? / Uskonnon ja elämänfilosofian ero / Vain yksi uskonto kerrallaan / Jumalkäsitykset / Mitä jumalat ovat? / Mitä wicca on? / Käsityksiä wiccalaisuudesta / Wicca-traditioista / Neowicca ja tradwicca / Mikä ihmeen "eklektinen wicca"? / Wiccalaisuuden piirteistä / What is Wicca? / Satanismi pakanauskontona / Kaikki jumalat = yksi jumala? / Jälleensyntymäoppi / Valaistuneet




Takaisin Jaskan pääsivulle
Takaisin Ytimennävertäjien pääsivulle