Kristinusko, ainoa oikea uskonto?© Ytimennävertäjät
Suomi, kristitty maaMonen kristityn mielestä Suomi on kristitty maa. Miksi ihmeessä?Kristinusko ei ole mikään niistä uskonnoista, joita suomalaisten keskuudessa kehittyi yhdeksän tuhannen esikristillisen vuoden aikana. Perkeleen kotisivulla on ansiokas tiivistelmä muinaisuskon, kansanuskon ja kristinuskon suhteesta: Muinaisusko vai kansanusko? Kristinusko tuli osiin maatamme nykytutkimusten mukaan jo ennen ruotsalaisten suorittamia ristiretkiä. Todennäköisesti maamme varhaisimmat kristityt olivat hiljainen vähemmistö. Mutta ruotsalaisten tekemät ristiretket, joiden tarkoitusperät olivat ensisijassa valtapoliittiset, toivat kuvaan pakkokäännytyksen. Kristinuskon levittäminen oli keino saattaa suomalaisheimot yhtäaikaisesti sekä kruunun että hiipan hallintaan. Uskonnon väkivaltainen vaihtuminen on aina shokki ihmismielelle (ks. Perkeleen kotisivulta Maan vaikutus jumalistoon). Varmasti moni kristitty nykyään tuomitsee pakkokäännytyksen. Mutta saavutetun aseman pitämisessä ei kuitenkaan ole mitään väärää. Eikö tosiaan? Jos tuo asema on saavutettu pakkokäännytyksellä, se ei voi olla kovinkaan oikein. Käännetäänpä asetelma: Kuvitellaanpa maa, joka on tuhat vuotta sitten ollut kristitty. Sittemmin ilkeä valloittaja on pakkokäännyttänyt koko kansan vieraan uskonnon harjoittajiksi. Kun kansa nykyaikana sitten kuulee kristinuskosta, jota heidän esivanhempansa ovat harjoittaneet, osa heistä haluaa palata siihen. Kuinka monen kristityn mielestä tämä on väärin? Useimpien mielestä se on varmasti aivan oikein, ja väärin on sen sijaan ilkeän valloittajan aikoinaan suorittama pakkokäännytys. Kyseessä oli kuitenkin kuvitteellinen esimerkki. Todellisuudessa kristinusko on tuo ilkeän valloittajan tuoma vieras uskonto, joka on syrjäyttänyt suomalaisten muinaiset uskonnot. Eikö siis ole vain oikein ja kohtuullista, että hengellisesti raiskattu kansa pyristelee irti vieraan ja pakotetun uskonnon ikeen alta? Osa kristityistä lukijoista sanoo tässä vaiheessa ristiriitaisesti, että tietysti olisi oikein, että alkujaan kristitty kansa palaisi vanhaan uskontoonsa, mutta ei ole oikein, että alkujaan pakanallinen kansa palaisi vanhaan uskontoonsa. Tätä käsittelen seuraavaksi.
Kristinusko, ainoa oikea uskontoÄskeinen luku päättyi moraaliseen ristiriitaan, jonka perustana on se harhaluulo, että kristinusko olisi jollain tavoin oikeampi kuin muut uskonnot. Tätä "oikeutta" on perusteltu sillä, että kristinusko perustuu Jumalan ilmoitukseen. Myönnän, että mikäli tämä argumentti olisi todistettavissa paikkansapitäväksi, se olisi kumoamaton: silloin kristinusko olisi oikeasti Jumalan ilmoittama ja eroaisi kaikista muista uskonnoista, jotka ovat ihmisten kehittämiä.Ikävä kyllä todisteet viittaavat juuri päinvastaiseen suuntaan: kristinuskokin on ihmisten kehittämä. Uskontotieteilijät ovat verranneet heprealaisten uskonnon kehitysvaiheita naapurikansojen vastaaviin. Esimerkiksi Ilkka Pyysiäinen kertoo teoksessaan Jumalan selitys, että todennäköisesti heprealaiset siirtyivät yksijumalaisuuteen vasta Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen, 500 - 400 eaa. (ennen ajanlaskun alkua). Tähän he olisivat saaneet mallin monoteistisilta eli yksijumalaisilta persialaisilta (zarathustralaisilta), jotka vapauttivat heprealaiset pakkosiirtolaisuudesta. Jahvea oli tosin palvottu kanaanilaisten kansojen keskuudessa jo ainakin 800 eaa, mutta vain yhtenä jumalana muiden joukossa. Lisäksi Jahvella oli aiemmin jumalatarpuoliso, Ashera. Jahven nousu ensin palvotuimmaksi jumalaksi ja lopulta ainoaksi jumalaksi on siis sangen myöhäistä kehitystä. Jahvistit olivat ilmeisesti kiivaita fanaatikkoja, joiden onnistui pakkokäännyttää kaikki heprealaisheimot juutalaisuutena tunnettuun yksijumalaiseen uskontoon. Ja jumalkäsitykseltäänhän kristinusko jatkaa suoraan juutalaisuudesta; ainoastaan Jeesuksen jumalallinen alkuperä värittää hieman jumalkäsitystä. Juutalaisuuden kannalta katsoen kristinusko olisikin ehkä vain eräs myöhäinen harhaoppinen lahko. Myös suurin osa Jeesukseen liitetyistä "ihmeteoista", tapahtumista ja vuotuiskierron ajankohdista (kuolema pääsiäisenä jne.) on suoraan lainattu aiempien pakanauskontojen jumaluuksilta tai merkkihenkilöiltä. Kristinusko ei siis ole sen "aidompi" tai "oikeampi" kuin mikään muukaan uskonto. Oppineet pappimme näyttävät tämän tietävän, mutta he eivät käytä kovinkaan pontevia puheenvuoroja oikaistakseen vanhoillisen seurakuntaväen keskiaikaisia käsityksiä. Ehkä se olisikin oman oksan sahaamista. Mutta onko moraalisempaa näin vaikenemalla ylläpitää valhetta?
Takaisin Jaskan pääsivulle |