Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Suomenjuurinen pakana kohtaa jumalansa ja haltijat käytännössä joka päivä, arkielämässään. Hänen ei siis tarvitse mennä mihinkään tiettyyn paikkaan tekemään uskonnollisia rituaaleja, vaikka voikin halutessaan tehdä juuri niin. Koska suomenjuurinen pakanuus on luonteeltaan henkilökohtaista, voi syntyä ajatus erillisen kotialttarin tekemisestä.

Tällainen kotialttari on ollut käytössä lukuisilla suomensukuisilla kansoilla, eikä sen käyttö täälläkään vierasta ole. Nykykielenkäytössä kuulee usein termillä "kotialttari" viitattavan olohuoneen kirjahyllyyn, johon kerätään sukulaisten valokuvia ja muistoesineitä. Voi hyvinkin olla, että termin taustalla häämöttää juuri pakanallinen kotialttari.

Lisäksi on merkillepantavaa, että kautta aikojen kirkko on suhtautunut nihkeästi seurakuntalaisten ylläpitämiin kotialttareihin; ne on leimattu pakanallisiksi, eikä niiden käyttöön ole lainkaan rohkaistu. Ortodoksisuudessa tilanne on kokonaan toinen, ja kotialttareiden käyttö on siinä piirissä yleistä ja hyväksyttyä.

Pakanoiden ylläpitämät alttarit voivat toimia muistuttajana, elävänä kytköksenä uskontoon ja jumaliin. Kun esimerkiksi ihminen sairastuu, hänen on helppo kääntyä jumalien, haltijoiden ja mannun väen puoleen, mikäli hänellä on kotialttari. Sellaisen rakentaminen on myös kaupunkilaisille miltei pakollista, sillä luontoa on kaupungista vaikeaa löytää. Tällöin kotialttari voi toimia kytköksenä esimerkiksi johonkin voimapaikkaan.

Kotialttari sijoitetaan aina huoneen nurkkaan. Tämän nähdään sekä estävän nurkista tulevaa "kylmää" energiaa pääsemästä kotiin wttä myös keräävän positiivista energiaa ikäänkuin varastoksi nurkkaan. Myös mahdollisen tulisijan läheisyys on hyväksi alttarille, mutta alttarille varattu nurkkaus pitäisi aina muistaa pitää puhtaana ja siistinä; tulisijan lähettyville taas kertyy herkästi erinäistä roskaa sytykkeistä puunsäleisiin ja tulitikkuihin.

Kotialttarille kerätään siis esivanhempiin liittyviä esineitä, mutta myös kodin ympäristöstä tai voimapaikoilta löytyneitä luonnonesineitä, kuten kiviä ja oksia. Lintujen munankuoret tuovat talolle onnea, voipa niistä päätellä myös sen, mitkä linnut suhtautuvat talonväkeen erityisen suopeasti.

Kotialttari sijoitetaan joko sopivaan huoneen nurkkaan tai tulisijan lähelle. Alttarilla on oltava myös yksi kynttilä symboloimassa henkiä, tulisijaa ja jumalia. Nykyaikaan sopii pelkkää kynttilää paremmin tuoksulamppu, joka tuo alttarille myös veden elementin. Pieni vesikulho on toinen vaihtoehto - vesi symboloi luovuutta ja hedelmällisyyttä. Kynttilässä saisi palaa tuli mahdollisimman usein, käytännössä kuitenkin vain silloin, kun talonväki itse on kotona. Paloturvallisuus kannattaa aina pitää mielessä.

Kotialttarille on kaunista asettaa vuodenaikoihin liittyviä luonnonkoristeita, kukkia maljakkoon, varpuja, pajunkissoja, havuja ym. Kevään voi kokea myös sisällä talossa, kun kerää maljakkoon vasta silmullaan olevia koivunoksia. Kun hiirenkorvat aukeavat, voi kevään saapumisen todeta jo ulkonakin. Perinteisesti kotialttarin yläpuolelle kattoon kiinnitetään himmeli joko pysyvästi tai kekristä Ukonpäivään asti. Himmeli symboloi satovuotta ja sen alkuperä on ortodoksis-pakanallinen; alunperin se lienee symboloinut maailmanpuuta.

Kotialttarille ei yleensä sijoiteta erityisiä jumalien symboleja, sillä suomenjuuriset jumalat löytyvät luonnosta sellaisenaan, eivätkä asetu mielellään ihmisasumukseen. Jumalat näkyvät kaikessa, joten heidän kuvaamisensa esineiden ja symbolien avulla on turhaa. Joskus joku saattaa kokea jonkun jumalansa niin läheiseksi, että haluaa hänelle omistetun alttarin tai esineen, mutta jumalien varsinainen palvonta tapahtuu aina luonnossa.

Tulen myöhemmin käsittelemään täällä myös erityisiä voimapuita, joista valmistettuja puuesineitä voidaan hyvin asettaa alttarille etenkin, jos kyseessä on tietty puu, joka on kaukana kodista. Aina parempi on kuitenkin kääntyä itse elävän puun puoleen. Toteemipuiset esineet tuovat onnea niin talolle kuin sen asukkaillekin.

Mitä kotialttarilla sitten tehdään? Sitä voidaan ajatella eräänlaisena kulkuväylänä jumalille ja mannun väelle; arjen keskellä sen eteen voi paeta tai hakeutua muuten vain, sen ääressä voi muistella ja yrittää ymmärtää, pyytää apua tai vain hiljentyä. Jokaisen päivän voi aloittaa ja lopettaa hetkeen kotialttarin ääressä. Juhlan aikaan sen voi koristella teeman mukaan ja sitä voi käyttää myös hätätapauksessa uhripöytänä, jonne tuodaan viipale vastaleivottua leipää tai uusia käsitöitä.

Oikeastaan vain luovuus on rajana, kunhan ei tule ylläpitäneeksi krääsähyllyä. Itse mietin aina, olisiko kotialttarini mieleen esim. isovanhemmilleni ja melkolailla välittömästi huomaan, mikäli jokin esine on ylimääräinen tai turha. Ja mikäli kotihaltijallekin halutaan olla mieliksi, on alttari pidettävä siistinä, vaikka muu osa asunnosta olisi mullinmallin. Alttarin siivous voi jopa inspiroida siivoamaan enemmänkin...