Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Kansallismielisyys on osoittautunut niin monitulkintaiseksi sanaksi, että ennen varsinaiseen asiaan paneutumista on määriteltävä sanan käyttötarkoitus. Mutta olipa käyttöyhteys mikä tahansa, tarkoituksena on aina rajata "meidät" eroon muista.

Sanaa "kansallismielisyys" käytetään (ja tulkitaan) yleisessä kielenkäytössä kahdella eri tasolla, joista ensimmäinen on valtiollis-poliittinen taso eli makroyhteisöllinen taso, toinen lokalistinen eli mikroyhteisöllinen taso.

Valtiollis-poliittinen kansallismielisyys liittyy kansallisvaltio-ajatukseen: kansallisuuden määrittää pääosin tietyn valtion kansalaisuus. Käytännössä tämä kuitenkin koskee yleensä vain enemmistö- eli nimikkokansalaisuutta: vähemmistökansallisuudet toimivat taustana, joka auttaa erottamaan "meidät" muista. Esimerkiksi sotien välisessä Saksassa juutalaisia ei auttanut valtion kansalaisuus eikä enemmistökielen taito: toiseus määritettiin uskonnon ja tapakulttuurin perusteella.

Lokalistinen kansallismielisyys liittyy pikemminkin kotiseutuun tai heimoon kuin koko valtion asujaimistoon. Vielä sata vuotta sitten uskottiin heimon- tai kansanluonteeseen: hämäläinen oli hidas, pohjalainen oli päättäväinen ja savolainen oli kiero. Heimo oli myös kielen perusteella rajaten luonnollinen yksikkö: savolaismurteet, hämäläismurteet, karjalaismurteet, pohjalaismurteet ja (varsinais)suomalaismurteet ovat selvästi toisistaan erottuvia kokonaisuuksia.

Koska eri heimoilla myös tapakulttuuri oli erilainen, oli heimo laajin luonnollinen yksikkö jolle perustaa identiteetti. Näin oli erityisesti ennen kaupungistumiskehitystä ja itsenäisen Suomen syntyä.

Nämä erityyppiset "kansallismielisyydet" liittyvät täysin erilaisiin hahmotuksiin. Viimeksi käsitelty lokalistinen kansallismielisyys pitää sisällään moninaiskulttuurisen hahmotusrakenteen, kun taas valtiollinen kansallismielisyys pitää sisällään yhtenäiskulttuurisen hahmotusrakenteen.

Toisin sanoen lokalistisessa tyypissä ymmärretään, että makrokansallisuus "suomalaisuus" pitää sisällään useita hyvinkin erilaisia mikrokansallisuuksia (heimot). Valtiollisessa tyypissä puolestaan nähdään vain makrokansallisuus. Näistä valtiollinen kansallismielisyys on juuri tämän yksiulotteisen ja mustavalkoisen hahmotustavan vuoksi erittäin vaarallista: se johtaa nimittäin "yksi valtio, yksi kansa" -ajatteluun. Tämä yhtenäiskulttuurin johtoajatus voi suuntautua joko sisään- tai ulospäin.

Yhtenäiskulttuurinen hahmotus

Ulospäin suuntautuvana tämä ajatus johtaa laajentumispolitiikkaan: yksi kansallisuus (tai sellaiseksi tulkittu) kokonaisuudessaan halutaan saattaa yhden valtion piiriin. Esimerkkejä tällaisista pyrkimyksistä ovat erilaiset "Karjala takaisin" -vaatimukset ja muunlaiset suur-Suomi-pyrkimykset (näiden perusteluja käsitellään tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa Mitä suomalaisuus on?), samoin kuin Saksan pyrkimys yhdistää kaikki "saksalaiset" (eli saksankieliset) yhden valtion alle – kysymättä lainkaan itävaltalaisilta itseltään, halusivatko nämä liittyä Saksaan.

Nämä esimerkit riittävät osoittamaan, että valtiollinen kansallismielisyys johtaa ikäviin seurauksiin. Siksi uussuomalaisen pakanuuden piirissä ei tule suvaita tämäntyyppistä kansallismielisyyttä. Tämäntyyppisen ajattelun tunnistaa yhtenäiskulttuuri-mallista: suomalaisia pidetään yhtenäisenä kansana. Suomalaisten näkeminen yhtenäisenä joukkona ei kuitenkaan ole edes näkemistä vaan pikemminkin umpisokeutta. Usein se vieläpä johtaa siihen, että vierautta ei suvaita, ja pahimmillaan ksenofobiaan eli muukalaispelkoon, joka usein ilmentyy aggressiivisena käytöksenä.

Varsinaista rasismia, eli ajatusta että jokin rotu olisi parempi kuin muut rodut, ei todellisuudessa juurikaan tavattane; ns. "rasististen rikosten" taustalla on pikemminkin ksenofobia – se johtaa siis aivan yhtä ikäviin seurauksiin kuin varsinainen rasismi.

Moninaiskulttuurinen hahmotus

Henkilöt joilla on moninaiskulttuurinen maailmanhahmotus ymmärtävät myös helposti, että minkä tahansa muunkin valitun piirteen kuin heimon suhteen suomalaiset ovat epäyhtenäinen joukko: osa meistä on vaaleita, osa tummia; osa on gootteja, osa hiphoppareita; osa on rikkaita, osa köyhiä; osa on kristittyjä, osa pakanoita.

Koska me pakanat olemme vähemmistö, meillä ei ole varaa yhtenäiskulttuurisesti maailmaa hahmottaviin henkilöihin. Nimittäin siinä vaiheessa kun pakanuudesta tulee kansan enemmistön piirre, tällaiset yksisilmäiset henkilöt alkavat vaatia pakanuutta kaikille pakolliseksi.

Lopuksi

Lokalistinen kansallismielisyys epäilemättä kärsii sanan "kansallismielisyys" keräämästä merkitystaakasta, joka on yksinomaan valtiollisen kansallismielisyyden syytä. Siksi lokalistien eli maailmaa moninaiskulttuurisesti hahmottavien olisi ehkä syytä vaihtaa nimitystä; yhdistyyhän sana "kansallisuus" ensisijaisesti juuri valtiolliseen kansallisuuteen.

Lopuksi kehotamme vielä valtiollisesti kansallismielisiä henkilöitä syvällisesti pohtimaan, miksi he kokevat moniarvoisuuden ja erilaiset alakulttuurit uhkina. Aivan kuten jokainen voi valita kaverinsa, voi jokainen myös vapaasti valita arvonsa – ja hyvä niin. Ovatko kansallismielisten omat arvot niin heikolla perustalla, että he pelkäävät erilaisten arvojen tai tapojen tarttuvan heihin heidän tahtomattaan? Kuinka heidän elämäänsä voi vaikuttaa se, mitä arvoja muilla ihmisillä on? Tällainen viittaa heikkoon itsetuntemukseen.

Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään tarkemmin sitä, mitä suomalaisuuden taustalla oikeastaan on.