Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Tällä sivulla käsittelen suomalaisten vanhoja kalenterijärjestelmiä, eli sitä, kuinka muinaiset suomalaiset ovat hahmottaneet vuoden kiertokulun.

Sisällys:

• Kuu
• Aurinko
• Vuodenvaihteen ajoittaminen
  

Kuu

Kuu kiertää Maapallon ympäri kuukaudessa, siitähän tuon ajanjakson nimikin tulee. Synodinen kuukausi, eli kuun palaaminen samaan vaiheeseen, kestää noin 29,5 vuorokautta (tarkemmin Vox Paganorumin numerossa 1/2001). Viikko on merkinnyt alunperin sitä aikaa, joka kuluu kuun kahden peräkkäisen merkkivaiheen välillä, esim. uuden kuun ja kasvavan puolikuun välillä. Tämä väli on noin 7 vuorokautta.

On todennäköistä, että pimeän kuun aika (jolloin kuuta ei parin päivän ajan näy lainkaan) olisi ollut pyhää aikaa. Pyhä-sanan merkitys onkin alunperin 'varottava'. Pyhäaikaan ei saanut tehdä mitään sellaista, mikä saattaisi esimerkiksi suututtaa jumalat. Kun kuu taas alkoi näkyä (uusi kuu), pyhä päättyi ja arki alkoi. Ehti kulua kuusi arkipäivää, kunnes saavutettiin jälleen uusi kuun vaiheen huipentuma eli pyhä: tarkka kasvava puolikuu. Tätä päivää seurasi taas kuusi arkipäivää, kunnes tuli seuraava pyhä, täydenkuun aika. Tätä seurasi kuusi arkipäivää, jonka jälkeen oli hieman pidempi pimeän kuun pyhä. Se alkoi 28:ntena päivänä edellisen kuukauden ensimmäisen arkipäivän jälkeen ja kesti 2 - 3 päivää eli siihen saakka, kunnes uuden kuun hento sirppi tuli taas näkyviin.

Kuun vaiheita seuraava kuukausilasku toimii niin, että pimeän kuun pyhiä on joka toinen kuukausi kaksi, joka toinen kuukausi kolme peräkkäin. Ainoan poikkeuksen tästä säännöstä muodostaa sydäntalvi, jolloin kahtena peräkkäisenä pimeän kuun aikana pyhitetään kolme päivää. Näin kuukalenteri on periaatteessa ikuinen, ja vieläpä niin tarkka, että suurin osa kuun astronomisen tarkoista vaiheista sattuu juuri merkitylle pyhäpäivälle. Niissäkin, joissa pyhitetty päivä on eri vuorokauden puolella kuin tarkka kuunvaihe, on heitto vain joitakin tunteja. Tällainen ikuinen kuukalenteri kulkee nykyisen gregoriaanisen ajanlaskun rinnalla almanakkasivulla.

Arki

Jos kerran kuunkierron pyhät seuraavat kuun vaiheita, miksei kuun päivä sitten ole pyhänä eli sunnuntaina? Tämä johtuu siitä, että pimeän kuun (joka siis oli pyhää) jälkeen ensimmäinen päivä, jolloin kuu taas tuli näkyviin ja pyhä näin päättyi, oli ensimmäinen arki. Koska tuota päivää leimasi juuri kuun palaaminen näkyviin, tuli siitä kuun päivä eli "maanantai".

Näkyvästi erottuvat kuunvaiheet ovat edustaneet muinaiselle ihmiselle jotain erikoista ja poikkeuksellista, samoin kuin tietysti kuun ja auringon pimennykset. Siksi onkin luonnollista, että näinä merkkipäivinä käyttäydyttiin kunkin yhteisön tabusääntöjen mukaisesti. Niin ikään johtuu helposti mieleen kuunvaiheiden symboliikka termien "kasvava" ja "vähenevä" kautta: elämässä on jaksoja, jotka yhdistyvät merkitykseltään joko "kasvavaan" tai "vähenevään". Mahdolliseen riittikäyttäytymiseen en kuitenkaan puutu tässä yhteydessä.

Takaisin sivun alkuun

Aurinko

Kesäpäivänseisauksesta toiseen kiertäminen kestää yhden aurinkokauden eli vuoden. Vanha omaperäinen sana ajast'aika vihjaakin vuoden todennäköisesti lasketun juuri tuollaisesta astronomisesti merkittävästä päivästä (kesä- tai talvipäivänseisauksesta) toiseen samanlaiseen. On mahdollista, että vuoden vaihtuminen olisi sijoitettu tällaisen merkittävän päivän tienoille. Tällöin kyseeseen tulisi loogisesti talvipäivänseisaus, koska on luontevampaa aloittaa vuosi keskellä "kuollutta aikaa" kuin keskellä kesää ja satokautta. Aurinkovuoden seisausten mukaan laskevat olisivat siis ehkä viettäneet vuodenvaihdetta nykyisen joulun tienoilla. "Joulu" on lainattu germaaniselta taholta, ja sen alkuperäinen merkitys on ollut 'keskitalven juhla'.

Pohjoismaissa on ollut käytössä niin kutsuttu "viikkolasku". Tässä järjestelmässä viikko oli jo irtautunut kuun varsinaisista vaiheista ja vakiintunut seitsemän päivän mittaiseksi. Vuosi oli jaettu neljään osaan, mutta kulminaatiopisteitä eivät olleet seisaukset ja tasaukset, vaan noin kolme viikkoa niitä myöhäisemmiksi sattuvat hetket. Siinä missä seisaukset ja tasaukset määritettiin auringonvalon mukaan, määritettiin nämä kyseiset ajankohdat lämpötilan mukaan: sää lämpenee vielä kesäpäivänseisauksen jälkeen muutaman viikon ajan. Tämä lämpöhuippu - ja talvella vastaavasti kylmähuippu - oli maatalouden harjoittajien kannalta paljon merkittävämpi seikka kuin muutaman minuutin ero valoisan ajan pituudessa.

Vuosi jaettiin neljään 13 viikkoa kestävään jaksoon, jotka huipentuivat talvennapaan (vuonna 2001 13. tammikuuta), suviyöhön, jolloin vuoden kesäpuoli alkoi (vuonna 2001 14. huhtikuuta), keskikesään (vuonna 2001 14. heinäkuuta) ja talviöihin (vuonna 2001 13. lokakuuta). Nämä merkkipäivät sattuivat aina samalle viikonpäivälle, joten niiden väli oli tasan 13 viikkoa. Vuosi loppui aina samana viikonpäivänä kuin alkoikin, joten vuoteen saatiin viikkolaskun avulla 365 päivää (4 * 13 vk = 364 vrk + 1 vrk).

Talviöinä mainitaan yleensä 13. - 15. lokakuuta. Tämä kertoo siitä, että vuodenvaihde ilmeisesti sijoittui syksyn ja talven rajalle; tuo vuoden päättävä ylimääräinen päivä siis lisättiin normaaliin talviyöhön. On kuitenkin huomattava, että talviyö, joka viimeisimpinä vuosisatoina on sijainnut keskellä lokakuuta, on varhaisemman kuukalenterin mukaan sijainnut ensimmäisen talvikuukauden "ytimellä", eli täysikuulla.

Takaisin sivun alkuun

Vuodenvaihteen ajoittaminen

Mikä olisi voinut olla sellainen kiinteä luonnonmerkki, joka olisi ilmaantunut joka vuosi samaan aikaan keskitalven kieppeillä? Ratkaisu on astronominen: talvipäivänseisaus. Auringon kohdalla olen käsitellyt keinoja määrittää esim. kesäpäivänseisaus hyvinkin tarkasti. Viikkolaskussa seisausten ja tasausten väliin jää tasan 13 viikkoa. Voidaan nyt olettaa, että jos kuu ehti syntyä kolmannentoista kerran talvipäivänseisaukseen mennessä, liitettiin vuoden loppuun 13. kuukausi. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että syyspäiväntasausta on käytetty samaisena aikarajana kolmannentoista kuun syntymälle. Jos 13. kuu siis syntyi ennen määräaikaa, päättyi kuuvuosi vajaan kuukauden kuluttua merkkipäivästä, eli joko syyspäiväntasauksesta tai talvipäivänseisauksesta. Jos taas kuu ei ehtinyt syntyä ennen tuota rajaa, saattoi kuuvuosi päättyä hyvinkin nopeasti merkkipäivän jälkeen. Joka tapauksessa syksy ja keskitalvi ovat käyneet kovaa kamppailua vuodenvaihteen sijainnista.

Mahdollisesti kuuvuoden kuukausien lukumäärän valitseminen sijoitettiin kohtaan, joka myös aurinkovuoden kierrossa sijoittui vuodenvaihteeseen. Vanhastaan maatalousvuosi on päättynyt silloin, kun satokausi on päättynyt, eli syys-lokakuun kieppeillä, kun vilja ja muut viljelykasvit oli korjattu ja karja otettu sisälle. Kuukalenterin mukaan satokausi päättyi viimeisen kesäpuolen kuukauden lopussa, ja talviöitä, talven alkajaisia, vietettiin siitä kahden viikon kuluttua, ensimmäisen talvipuolen kuukauden puolivälissä eli täysikuuna. Myöhemmän kuusta irtautuneen kuukausilaskun mukaisesti satokauden on vastaavasti katsottu päättyneen syyskuun lopussa, Mikkelinpäivänä, ja talviyöt sijoittuivat siitä puolen kuukauden päähän, eli lokakuun puoliväliin.

Vuodenvaihde on kaiken edellä esitetyn valossa voinut olla hyvinkin eri aikaan eri elinkeinojen harjoittajilla: maataloudessa kekri ja vuoden loppu oli silloin, kun sato oli korjattu. Kuukalenterin vuodenvaihde taas oli piakkoin joko syyspäiväntasauksen tai talvipäivänseisauksen jälkeen. Aurinkovuosi taas päättyi oletettavasti talvipäivänseisaukseen, jonka jälkeen aurinko jälleen voimistui, eli tavallaan syntyi uudelleen. Auringon lämpövuosi puolestaan alkoi alusta kylmimpään aikaan eli talvennapana, kolmisen viikkoa talvipäivänseisauksen jälkeen.

On melko ilmeistä, että suomalaisilla ei voida olettaa olleen yhtenäistä, koko maan kattavaa vuodenvaihdekäytäntöä. Kunkin alueen tai suvun käytäntö noudatti joko yhtä (tai miksei useampaakin) vuodenvaihteen määrittelytapaa, tai se saattoi yhtä hyvin ottaa huomioon useammankin näistä järjestelmistä. Kekriä, vuoden loppua, on esimerkiksi voitu viettää sadonkorjuun päättymistä seuraavana täysikuuna eli talviöinä. Myöhemmin sekaannusta on saattanut aiheuttaa se, onko siirrytty aurinkovuoden kuukausiin, jolloin talviyöt olisivat lokakuun puolimaissa, vai onko pysytty kuukalenterissa, jolloin talviyöt (ja niin ollen myös kekri) sattuisivat täysikuulle.

Meillä suomalaista muinaisuskoa elvyttävillä uuspakanoilla on siis varaa valita mieleisemme vuodenvaihdejärjestelmä. Tai voimme halutessamme juhlistaa vaikka kaikkien näiden eriperäisten järjestelmien mukaisia vuodenvaihteita.