Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Suomenjuurinen jumalisto koostetaan käytännössä kahdella tavalla:
1) ammentaen kirjallisista lähteistä ja
2) käyttäen uskontoaistia.
Uskontoaistilla käsitetään se intuitiivinen herkkyys, jolla voidaan löytää paikallisia jumaluuksia, joista kirjalliset lähteet eivät välttämättä tiedä mitään. Tästä aiheesta tarkemmin kirjoituksessa Maan vaikutus jumalistoon ja Luonnonmagia-sivun kirjoituksessa Jumalat luonnonmagiassa.

Jumalat on tärkeää tuntea konkreettisesti, siksi heitä ei vain valita valmiista jumalistosta. Suomenjuurinen pakanuus pystyy synnyttämään toimivia uskontoja vain silloin, kun ollaan rehellisiä ja jokaisen henkilökohtaisen jumaliston annetaan rauhassa rakentua lähtökohtanaan enemmänkin jumalat kuin ihminen itse.

Suomenjuurinen pakanuus hyödyntää kaikkea jo olemassaolevaa tietoa muinaissuomalaisista jumaluuksista, mutta siihen kuuluu myös olennaisena osana rohkeus olla eri mieltä ja tunnustaa niitä jumalia, jotka uskontoaistinsa avulla maasta löytää. Minkään jumaluuden olemassaoloa ei sinällään kielletä, eikä jumaluuksien paremmuudesta väitellä; suomenjuurinen pakana tunnustaa kaikkien maamme alkuperäisten jumalten olemassaolon, mutta keskittyy itse vain niihin jumaluuksiin, jotka itse konkreettisesti kokee.

On varsin yleistä, että samasta jumalasta saavat eri ihmiset irti erilaisia asioita. Tässä vaiheessa kysymykseen ei tule väittely. Kukaan ei ole oikeutettu riistämään toiselta visiota ja tunnetta jostain jumalasta, vaikka itse kokisi kuinka vahvasti jotain aivan päinvastaista. Juuri tästä syystä suomenjuuristen pakanoiden yhteistyö ei aina ota luonnistuakseen. Maauskon artikkeli Hiljainen tie paneutuu tähän ongelmaan tarkemmin.

Uskontoaistin ja intuitiivisen herkkyyden kehittyessä voidaan lähteä liikkeelle ns. varmoista jumaluuksista ja hahmottaa muinaissuomalaista pakanuutta näiden tunnettujen jumalien kautta (ks. Suomalaisten jumalten jäljillä).

Koska pakanuus yleensäkään ei ole yksijumalaista, on helppo myös oivaltaa, ettei pitäytyminen vuodesta toiseen täsmälleen samassa jumalistossa ole sekään tarpeellista. Ne jumalat, jotka puhuttelevat juuri sillä hetkellä eniten ovat niitä, joihin pitääkin keskittyä, mutta on annettava myös muutokselle tilaa; jumaliin ei kannata jämähtää kiinni. Yksilölliset pakanauskonnot ovat virtausta, niitä ei ole tarpeen kahlita pysyvään muotoon.

Hyvin usein suomenjuuriset uskonnot löytyvät juuri jonkun jumalan inspiroimina. Saatamme esimerkiksi löytää itsemme metsästä kasvotusten Tapion kanssa, ja tuo kohtaaminen avaa portteja syvemmälle, inspiroi ja ohjaa meitä. Suomenjuurinen pakanuus ei välttämättä tarkoita nimenomaan uskonnon synnyttämistä, sillä puhtaalla jumalyhteydellä ilman uskonnon ulkoisia tunnusmerkkejä selviää ihan yhtä hyvin. Jumalat eivät vaadi meiltä mitään, ja on kiinni omasta persoonastamme, koemmeko esimerkiksi rituaaleja lainkaan tärkeiksi.

Suomenjuurinen pakanuus saattaa siis antaa meille joko mielekkään uskontokokonaisuuden tai vain terveitä jumalsuhteita, jotka voivat jo sellaisenaan olla terapeuttisia. Jumalat mielletään konkreettisina, itsenäisinä olentoina, jotka yleensä ovat paikka- tai ilmiösidonnaisia. Jumalia sen sijaan ei käsitetä pelkkinä persoonattomina symboleina, eivätkä he ole myöskään alitajuntamme rakennelmia - sen enempää kuin vaikkapa oma peilikuvammekaan.