Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Suomenjuurinen pakanuus on soveltavaa rekonstruktiota, eli pyrkimyksenä ei ole niinkään historiallisesti oikeaoppinen kuin oikeantuntuinen uskontokokonaisuus. Monella on yhteys luonnonjumaliin jo valmiina, eikä rekonstruktionalistinen pakanuus ehkä siksi houkuta. Suurin syy suomenjuurisen pakanuuden valitsemiselle ei siltikään välttämättä perustu omapäisyydelle, vaan puhtaasti käytännön syille.

Esivanhempiemme pakanalliset uskonnot perustuivat elinkeinolle, jota harjoitettiin, ja elinolosuhteille, joissa elettiin. Siten esim. maata viljelevä kansa kiinnitti huomionsa sadon ja kasvillisuuden jumaliin, metsästyksestä riippuvaiset taas metsän ja eläinten jumaliin ja haltijoihin. Nykyisellään kun ihmiset elävät pitkälti kaupungeissa, on maasta vieraantuminen tavallista. Siksi monet uuspakanalliset uskonnot pyrkivät kaupunkilaistumaan, esimerkkinä vaikkapa wicca, jonka urbanisoituminen näkyy runsaassa luontosymboliikassa.

Luonnon symbolisoiminen, liiallinen henkistäminen, ei sellaisenaan voi kuulua suomenjuuriseen pakanuuteen, jonka kulmakivenä toimii nimenomaan konkreettisen luontoyhteyden vaaliminen.

Maayhteyden palauttaminen voi olla työlästä, ja se voi vaatia henkilökohtaisia uhrauksia tai radikaaleja elämäntapamuutoksia. Ketään ei luonnollisestikaan vaadita muuttamaan korpeen ja ryhtymään pienviljelijäksi, mutta vaihtoehtona sekin kyllä on olemassa. Ihmiset ovat kuitenkin eri elämäntilanteissa, eikä konkreettinen luontoyhteys voi siis aina tarkoittaa elämää metsän keskellä. Joillekin luonto- ja jumalyhteys syntyy esimerkiksi käsillä tekemisestä (kehruu, kutominen, tuohityöt jne.) tai muista perinnetaidoista (juuston tekeminen, kasviväreillä värjääminen, leipominen, oluen paneminen jne.). Joku toinen taas kokee jumaluutensa ollessaan marja- tai sienimetsässä, tai ehkä metsästämässä isompaa ja lihaisampaa riistaa.

Yhteistä kaikelle suomenjuuriselle pakanuudelle on jumaluuksien löytyminen siitä piiristä, missä elää. Koska nykypakana ei ole puhtaasti metsästäjä tai maanviljelijä, vaikka saattaakin näitä molempia harjoittaa, koostuu jumalistokin selvästi laajemmalta alueelta kuin esivanhemmillamme. Siinä missä esivanhempamme saattoivat siis palvoa ensisijaisesti Wellamoa ja Ahtia (kalastajat) tai Tapiota ja Mielikkiä (metsästäjät), saattaa suomenjuurinen pakana palvoa näitä kaikkia.

Toisin kuin rekonstruoidussa pakanuudessa, suomenjuurisessa pakanuudessa lähtökohtana ei myöskään pidetä tarkkaa aikajaksoa, josta jumalansa etsii. Tällöin voidaan surutta yhdistellä eri aikakausien jumaluuksia, vaikkakin raja kannattaa vetää nk. kansanuskoon, eli selkeän kristilliset ja muut tuontivaikutteet jätetään suosiolla pois.

Selkeää maantieteellistä rajoitustakaan ei ole, eli käytännössä voidaan vaikka huomioida karjalaisia ja hämäläisiä jumaluuksia sekaisin, mikäli kokee nuo jumaluudet henkilökohtaisesti läsnä oleviksi. Kuten artikkelissa Suomenjuurinen jumalisto kuitenkin jo mainittiin, lähtökohtana suomenjuurisen jumaliston koostamisessa tulee aina olla jumalyhteys ja oma elämys, eikä esimerkiksi kirjallisista lähteistä umpimähkään valitseminen. Maata kuunnellen löydetään alueen omat jumaluudet ja haltijat.

Vapautta suomenjuuriseen pakanuuteen tuo lisää myös se, ettei määrittely haltijan ja jumalan välillä ole millään lailla lukkoon lyöty. Siten voidaan nähdä koko uskonnon ydin esimerkiksi nimenomaan haltijoissa eikä välttämättä jumalissa. Monelle käsite "jumala" onkin vaikea ja ahdas, eikä siksi haluta edes etsiä jumaluuksia vaan keskittyä esimerkiksi juuri haltijoihin. Jollekulle toiselle taas haltijakin on keinotekoinen luomus, ja hän saattaa viedä uhrinsa kivelle tai puulle käsittäen ja kokien ne juuri nimenomaan vain kivenä ja puuna.

Suomenjuurinen lähtökohta antaa siis varsin suuren vapauden jumaliston koostamisessa, ja laaja mahdollisuus tiedon etsintään kirjallisessa muodossa on sekin mullistanut perinteitä; kirjalliset lähteet ovat etuoikeus, jota esivanhemmillamme ei ollut. Vapauden varjona kulkee kuitenkin aina myös vastuu - siksi suomenjuurinen pakana pitäytyy totuudessa ja omalla maaperällä eikä lähde kehittelemään omaa egoa pönkittäviä uskontorakennelmia.

Omat hyötynäkökulmat ja rakkaus maahan ja jumaliin on siis syytä tasapainottaa ja välttää kiusausta fantasioida itselleen jumalisto sen konkreettisen kokemisen sijaan.