Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Perkelismin juhlapäivien esittely aloitetaan itseoikeutetusti keskikesästä ja ukkosviikosta. Jatkossa juhlapäiviä esitellään aikajärjestyksessä, jahka ehditään. Lisäksi jo esiteltyjenkin juhlapäivien kuvaus saattaa aikojen saatossa paisua.

Tähän yhteyteen en liitä uskonnonharjoituksellista puolta, vaan ainoastaan päivän merkityksen.

Keskikesä ja karhunpäivä (13.7.)

Karhunpäivää on Suomessa ja Virossa pidetty karhun syntymäpäivänä. Tällöin ei saanut tehdä töitä eikä muutenkaan tehdä mitään karhua häiritsevää. Karhun syntymän kunniaksi on uhrattu mm. kuparikolikoita. Erityisesti karhunkallopetäjälle on viety uhreja, mikäli sellainen on vielä suvulla tai kylällä ollut.

Karhu on ollut jo muinaisille metsästäjä-keräilijäheimoille tärkeä eläin. Esimerkiksi kolttasaamelaisilla ja manseilla (voguleilla) oli totemistinen suhde karhuun: he uskoivat periytyvänsä karhusta.

Maatalouden vakiintuessa suhde karhuun kuitenkin muuttui, koska karhu saattoi viedä karjaa. Karhunpäivä onkin myöhempinä aikoina ollut nimenomaan karhun lepyttämiseen tähtäävä, jotta se jättäisi karjan rauhaan.

Karhun nimitykset ovat suhteellisen nuoria johtuen tabukäytännöstä: karhun nimeä ei saanut mainita, jottei olisi kutsunut sitä paikalle. Itäsuomalaisella ohto-nimityksellä (joka virheellisesti "suomennettiin" muotoon otso) on kuitenkin vastine mordvassa saakka. Sen sijaan muut nimitykset (mesikämmen, kontio, karhu jne.) lienevät nuorempia kiertoilmauksia.

Perkelismissä keskikesää juhlitaan lämpövuoden huippuna, josta alkaen kesä alkaa haipua ja jää lopulta syksyn alle. Samassa yhteydessä juhlitaan karhua, josta osa perkelistienkin esivanhemmista on uskonut periytyvänsä.

Ukkosviikko

Sateet liittyvät kansan uskomuksissa hyvin voimakkaasti ukkosviikkoon. Tämä johtuu osaltaan siitä, että heinä alkaa olla valmista korjattavaksi, ja sateiden pelätään pilaavan heinänteon. Lisäksi kaksi erityistä päivää, Eliaan (20.7; luterilaisessa kalenterissa silloin on Margareetan päivä) ja Jaakon päivät, liittyvät vanhoihin ukkosenjumalan päiviin. Ortodoksisella alueella Elias on yhdistetty slaavilaiseen ukkosenjumalaan Peruniin. Apostolit Jaakob ja Johannes taas tunnetaan Raamatussa nimityksellä "Boanerges", ukkosenjylinän pojat. Pakanallinen merkitys on tietysti vanhempi: kristinuskon levitessä maahamme täkäläisten ukkosenjumalaan liitettyjen juhlien päälle asetettiin jotakuinkin vastaavankaltaisen kristillisen pyhimyksen juhla. Näinhän kirkko on toiminut kaikkialla.

Eliaan päivänä (20.7.) ei saanut tehdä työtä, tai salama saattoi aiheuttaa vahinkoa. Raja-Karjalassa on Elias heittänyt kylmän kiven järveen; perinne, joka Suomessa liitetään Jaakkoon.

Jos Jaakonpäivänä satoi, oli sää huono vielä elonkorjuun aikaan. Pohjanmaalla on sanottu "Lyärähän Jaakoo päähän", millä on tarkoitettu viljan puimista varstalla. Varhaisin vilja saatettiin korjata jo tällöin, etenkin jos edellisvuoden vilja ja jauhot olivat jo loppuneet.

Jaakon päivää kutsutaan Itä-Suomessa myös Ukon pyhäksi. Silloin ei saanut tehdä "kolinatöitä", ettei olisi kutsuttu salamaa iskemään. Perinteisesti Ukkoa on juhlittu keväisin (ukonvakka), mistä syystä eräät tutkijat ovat olleet taipuvaisia uskomaan, että Jaakonpäivän yhteys ukkoseen olisi sangen myöhäinen ja johtuisi apostoli Jaakobin ukkosyhteydestä. Nimitystä "Ukko" on kuitenkin käytetty useammistakin suurista jumalista, eikä ole täysin varmaa, että ukonvakka olisi ollut juuri ukkosenjumalan juhla. Toisaalta monissa kulttuureissa taivaanjumala hedelmöittää keväällä maan jumalattaren, joten kevätjuhla sopisi kyllä myös ukkosenjumalaan. Koska kuitenkin heinäkuun loppu on perinteistä ukkosaikaa myös säätilastollisesti, on syytä uskoa tuolloisen ukkosenjumalan juhlan periytyvän jo esikristilliseltä ajalta.

Perkelismissä ukkosviikko on vuoden tärkeimpiä juhlia, ja erityisesti sen huipentuma Ukonpyhä eli Jaakonpäivä.