Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Liettuasta tunnetaan maanjumalatar Žemyna, jonka ukkosenjumala Perkunas hedelmöitti kevään ensimmäisellä salamalla. Jumalattaren nimi on johdettu maata merkitsevästä sanasta žeme. Tuon samaisen maa-sanan (esi)kantabalttilainen muoto on lainattu varhaiskantasuomalaiseen kieleen muodossa *šämä, ja siitä ovat säännöllisten äänteenmuutosten kautta kehittyneet sekä suomen sanat hämä(-läinen) ja Häme että saamen sanat Sábme 'Saamenmaa' ja sábmelaš 'saamelainen'.

Voiko näillä asioilla olla yhteys? Voiko uuden maa-sanan lainaaminen liittyä maan jumalattareen?

Mielestäni voi. Ensiksikin Perkunas–Žemyna-suhde palautetaan jo Baltian indoeurooppalaistumisen eli balttilaistumisen aikaan (Perkunas lienee balttien mukanaan tuoma jumala tai baltteja edeltävä mutta heidän värittämänsä jumala), joten tietysti Suomeen tulleet esi- tai kantabaltit ovat jo tunteneet tuon suhteen ja tuoneet sen mukanaan.

Toiseksi: miksi täkäläiset asukkaat olisivat lainanneet uuden maata merkitsevän sanan, kun täällä oli sellainen jo omasta takaa: nykysuomen maa, jolla on vastineita laajalti uralilaisessa kielikunnassa.

Esimerkiksi saamessa on käytössä ehkä kadonneesta alkuperäiskielestä lainattu maata tarkoittava sana eadnam – ainakin sanan vokaalisto on epäetymologinen. Vaikka saamelaiset ovat myöhemmin lainanneet paljon sanoja sekä itämerensuomalaisilta että skandinaaveilta, he eivät ole lainanneet näiltä uusia maata merkitseviä sanoja. Täytyy siis olla poikkeukselliset syyt, jotta kansa omaksuisi oman maa-sanansa rinnalle tai tilalle uuden. Saamen kohdalla syy on Lapin alkuväestön kielenvaihto, mutta suomalaisten kohdalla tilanne ei ole ollut tällainen.

Mielestäni sanan lainautuminen tulee ymmärrettäväksi vain uskonnollista taustaa vasten. Vasarakirvesväki (eli esi- ja hieman myöhemmin kantabalttilaiset) olivat lähtöalueillaan maanviljelijöitä ja karjanhoitajia. Heille jokavuotinen maan hedelmöityminen oli siis erittäin tärkeä seikka, ehkä jopa uskonnollisesti hallitsevin piirre.

Tulokkaat ovat kutsuneet täkäläistäkin maata – ainakin omien maatalouskokeilujensa piiriin kuuluvaa – oman maanjumalattarensa nimellä. Täkäläiset asukkaat ovat ilmeisesti ymmärtäneet "uskonnollisen maan" ja "tavallisen maan" eron; muuten ei tarvetta toiselle maa-sanalle olisi ollut, vaan omaperäinen maa olisi säilynyt ja tulokkailta lainattu *šämä olisi unohdettu, tai päinvastoin.

Uuden maa-sanan merkitystä voi tarkastella tätä oletusta vasten. Yhtäältä hämäläiset, toisaalta saamelaiset ovat kokeneet sanan niin tärkeäksi, että ovat ottaneet sen kuvaamaan itseään, omaa heimoaan. Ehkä he ovat ottaneet maanjumalattaren omakseen samalla kun ovat omaksuneet Perkeleenkin jumalistoonsa.

Ongelmana on vain se, että itämerensuomalaisessa kansanperinteessä ei ole säilynyt Hämä-nimistä jumalatarta. Yksi mahdollisuus on, että ihmisten mielissä maanjumalatar on jo varhain sulautunut yhteen sen maan ja alueen kanssa, jossa sitä on kunnioitettu. Näin jumalan nimi Hämä olisi jäänyt heimonimen hämä varjoon aivan kuten on voinut käydä muillekin jumalille, joiden nimi on ollut samanmuotoinen kuin vastaava yleisnimikin: auringonjumala Päivä on unohtunut, ja vain sana päivä on säilynyt.

Hämän ja Louhen keskinäinen suhde jää toistaiseksi hämäräksi. Alustavasti voitaneen olettaa, että Perkeleellä on kaksi vaimoa. Merkityksensä ja nimensä puolesta kumpikin voidaan palauttaa yhtä varhaiseen aikaan kuin itse Perkelekin. Yleisesti ukkosenjumalia pidetään indoeurooppalaisten keksintönä. Esimerkiksi Marija Gimbutas esittää useissa Vanhan Euroopan ikivanhaa maataloussivilisaatiota (noin 7 000–3500 eaa.) koskevissa teoksissaan, että maanjumalatar oli itsessään hedelmällinen. Vasta indoeurooppalaiset olisivat muuttaneet asetelman siten, että jumalattaren hedelmällisyys tuli olemaan riippuvainen miespuolisesta jumalasta. Näin maanjumalatar voisi teoriassa olla kolmikosta vanhin.

Maanjumalatar yhdistetään kuitenkin mainittuun Vanhan Euroopan kulttuuripiiriin, joten hänen olettamisensa jo muinaiseen (vasarakirveskulttuuria edeltävään) Suomeen lienee vailla perusteita. Liettua on huomattavasti lähempänä Balkania ja itäistä Keski-Eurooppaa kuin Suomi, minkä lisäksi Liettuaan on saapunut etelästä myös arkeologisesti havaittavia vaikutuksia. Tämä ei tietääkseni päde Suomen kohdalla. Lienee siis uskottavinta olettaa, että maanjumalatar on tullut tänne vasta vasarakirvesväestön mukana Baltiasta samaan aikaan kuin Perkele ja Louhikin. Maanjumalatar kun lisäksi liittyy maatalouteen, ja täällä on harjoitettu erätaloutta (metsästystä, kalastusta ja keräilyä).

Yllä käsiteltyjä jumalia vanhempia omaperäisiä jumalia kannattaa siis lähteä etsimään erätaloudelle tärkeiden piirteiden kautta. Ensimmäisenä nouseekin mieleen metsän tai riistan jumala tai jumalatar. Tätä käsittelen seuraavassa kirjoituksessa.