Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Henkiopas

Tunnettu uusshamaani ja tutkija Michael Harner tarkoittaa useimmiten juuri henkiopasta, vaikka käyttääkin tästä eläinhenkityypistä vuoroin nimitystä "voimaeläin", vuoroin "suojelushenki". Harnerin mukaan tällaisen eläinhengen vaihtuvuus on suhteellisen nopea, yksi henkiopas pysyy ihmisellä korkeintaan joitain vuosia. Sitten se on tehtävänsä tehnyt ja ihminen on oppinut siltä mitä sillä hetkellä opittavissa on.

Joskus ihminen kokee jonkin eläimen itselleen hyvin läheiseksi. Eläin voi ilmestyä hänen elämäänsä fyysisesti tai henkenä, aivan kuten suojelushenki ilmestyi shamaanille tai vanhemmille henkilön syntyessä. Henkilö voi myös kokea eläinhengen vaikuttavan itsessään aivan kuten voimaeläimenkin. Mutta henkiopas eroaa mainituista eläinhengistä siinä, että se puhuttelee suoraan henkilöä itseään, eikä vaikuta alitajuisen kanavan kautta tämän olemukseen ja sitä kautta suoraan muihin ihmisiin.

Henkiopas saattaa olla sama eläin kuin jokin aiemmin mainituista, mutta mikäli henkilö elää kulttuurissa, joka ei tunne eläinhenkiä, ei hänellä todennäköisesti voi olla kovinkaan "todellista" tietoa toteemieläimestään, suojelushengestään eikä voimaeläimestään. Ihmisellä voi olla samanaikaisesti parikin henkiopasta, mutta harvemmin sen enempää.

Harnerin mukaan kaikki eläinhenget poistuvat samanaikaisesti jonkin henkisen shokin vaikutuksesta, henkilön on heti tehtävä matka aliseen ja haettava sieltä uusi tilalle. Nähdäkseni paniikki ei ole tarpeen, koska olemuksessamme vaikuttaa silti todennäköisesti ainakin jokin aiemmin mainituista eläinhengistä; suojelushenki ei ihmiseltä voi noin vain kadota. Mutta mikäli olo on tällaisen shokin jälkeen kerrassaan heikko ja energiaton, voi kuitenkin olla hyvä noutaa uusi vahvistava henkiopas alisesta.

Ihminen voi oppia vastaanottamaan henkioppaansa viestejä ja lukemaan sen antamia ennusmerkkejä, jolloin itselöydetystä henkioppaasta saattaa tulla yhtä merkittävä auttaja kuin suojelushengestä.

Apuhenki

Apuhenget ovat shamaanin avustajia niin henkimatkoilla kuin normaalissakin todellisuudessa. Monissa shamanistisissa kulttuureissa shamaani hankkii uusia apuhenkiä koko uransa ja elämänsä ajan. Usein apuhenkiä symboloi ja niiden kotina toimii pieni esine tai nukke, joka on kiinnitetty shamaanin rummun sisäpuolelle tai muuhun tärkeään paikkaan.

Monissa kulttuureissa uskotaan, että shamaani saattaa henkimatkoillaan ottaa vain sellaisen eläimen muodon, joka kuuluu hänen apuhenkiinsä. Kokeneella shamaanilla on useita vaihtoehtoja, joista valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivin matkustusolomuoto.

Koska apuhenget näin ollen koskettavat vain harvaa uuspakanaa, aihetta ei ole tarpeen käsitellä tässä laveammin; kenties tulevaisuudessa kirjoitan niistä lisää.

Toive-eläin

Jo aiemmin voimaeläimen kohdalla käytetty vertaus ihmisestä, jonka voimaeläin on jänis ja toive-eläin karhu, on kuvaava: ihminen edustaa oikeaa voimaeläintään jänistä spontaanissa ja varautumattomassa tilanteessa, mutta kun ihminen saa aikaa kasata itsetekemänsä ohjelmoinnin, hän omaksuu toive-eläimensä karhun roolin. Puhuttiinpa sitten eläinhengistä tai vain psykologiasta, niin rooli vaikuttaa aina keinotekoiselta: rooli esitetään. Hyvänkin "roolipelaajan" alta paistaa kuitenkin yllättävissä tilanteissa hänen oma itsensä, eli todellinen voimaeläin-olemuspuoli. Ja vaihtelu näiden kahden välillä herättää muissa ihmisissä ristiriitaisia ja epäaitoja vaikutelmia: henkilöä pidetään "feikkinä", keinotekoisena. Ja syystäkin.

Pakanan pitäisi pystyä olemaan ylpeä niistä eläinhengistä, jotka ovat osa häntä tai jotka hän on sattuman kautta löytänyt. Hänen tulisi oppia eläinhenkiensä positiivisista ominaisuuksista ja olla välittämättä siitä, mitä mieltä muut ovat hänen eläinhengistään; eihän asia välttämättä edes kuulu kellekään muulle. Jänis voimaeläimenä on paljon voimakkaampi ja ihmistä kasvattavampi kuin karhu tai kotka toive-eläimenä.

Mistä sitten tietää, onko löytänyt itselleen aidon henkioppaan tai edustaako oikeasti tiettyä voimaeläintä, vai onko kyseessä vain toive-eläin? Aitoa henkiopasta haettaessa tai voimaeläintä jäljitettäessä mielessä ei saa etukäteen olla mikään eläin. Mikäli pitää jostain eläimestä valtavasti, on suhteutettava se juuri niin: "Eläin, josta pidän valtavasti." On sopeuduttava siihen, että se ei todennäköisesti ole juuri meidän henkioppaamme tai voimaeläimemme. Vasta kun tämän pidetyn eläimen kuvajaisesta on vapauduttu, on toivoa löytää aito henkiopas tai jäljittää voimaeläin.

Jotta eläinhengistä saisi jotain irti, olisi niihin suhtauduttava riittävällä vakavuudella ja puolueettomuudella. Tämä tarkoittaa, ettei sorruta toiveajatteluun. Pakanamaailma on täynnä ihmisiä, jotka kertovat toteemi- tai voimaeläimensä olevan karhu tai kotka. Sen lisäksi, että kyse ei tietystikään tarkkaan ottaen ole toteemi- tai edes voimaeläimistä, tällaiset henkilöt käyttävät eläinhenkiä vain oman egonsa pönkittämiseen. Eläinhenkiä, aivan kuten mitä tahansa muutakin piirrettä, voidaan käyttää statuksen hankkimiseen tietämättömämpien keskuudessa. On siis tärkeää unohtaa omat toiveet ja vastaanottaa ennusmerkkejä, viestejä ja näkyjä täysin vailla ennakko-odotuksia. Vain näin voidaan päästä perille siitä, millä eläinhengellä on tarjottavaa juuri meille.

Nyrkkisääntönä voidaan kärjistää, että mitä äänekkäämmin joku eläinhenkiään julistaa, sitä todennäköisemmin kyseessä on toive-eläin. Tosin mikäli eläin ei ole yleiseltä mielikuvastatukseltaan korkea ja sen löytymiseen liittyvä tarina on arkinen, kyseessä voi hyvinkin olla oikea henkiopas eikä vain yritys saavuttaa statusta toive-eläimellä.