Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Eläinhenkien käsite on peräisin shamanistisista tai muuten primitiivisinä pidetyistä kulttuureista. Uusshamanismin nousun myötä ne ovat levinneet myös muuhun uuspakanuuteen. Nimityksissä on kuitenkin hajontaa, ja niinpä sanoilla toteemieläin, suojelushenki, voimaeläin, henkiopas ja apuhenki saatetaan toisinaan tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa: itselle tärkeää eläintä tai eläimen henkeä.

Näiden sanojen merkityksillä on kuitenkin eroa, kuten seuraavaksi selviää. Nimitykset perustuvat osin kirjallisuuteen josta on valikoitu otos kirjoituksen lopussa, mutta suurelta osin luokittelu perustuu omiin näkemyksiini.

Eläinhenki

Vaikka eläinhenkityyppejä on useita, saattaa yksi ja sama eläin joskus kattaa useammankin eläinhenkityypin. Esimerkiksi suojelushenki ja henkiopas saattavat jollakulla olla sama eläin. Kaikkien elämään ei kulttuuristamme johtuen luonnollisestikaan kuulu kaikkia näitä eläinhenkityyppejä. Tähän aiheeseen palaan lopumpana luvussa "Nykypakana ja eläinhenget". Allaoleva listaus sopii siis sellaisenaan ainoastaan perinteisiin shamanistisiin kulttuureihin.

Toteemieläin

Esimerkiksi Siperian mansit (vogulit) ja Lapin kolttasaamelaiset periytyvä alkuperämyyttiensä mukaan karhusta. Myös suomalaisheimojen karhuriitit ja karhun "pyhyys" saattavat kertoa aiemmasta totemistisesta uskomuksesta, mutta tästä ei ole säilynyt varmaa tietoa. Kalliopiirrosten ja -maalausten perusteella on ehdotettu myös, että Suomen ja Karjalan alueella olisi kivikaudella elänyt totemistisia karhu-, hirvi- ja joutsenklaaneja. Epäilemättä näiden eläinten merkitys heimoille oli suuri, mutta varmaa tietoa aidosta totemistisesta uskomuksesta ei kuitenkaan ole löydetty.

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista se, että saamelaiset ovat asuttaneet aikaisemmin koko Suomea, aivan eteläisimmät ja läntisimmät alueet mukaan lukien. Tästä todistavat sellaiset paikannimet, jotka eivät suomen kielen kannalta merkitse mitään mutta joiden alkuperä selviää kantasaamen myöhäisvaiheiden avulla. Suurin osa eteläisen Suomen saamelaisista lienee sulautunut suomenkielisiin maataviljeleviin tulokkaisiin, vaikka osa onkin ehkä väistynyt pohjoiseen säilyttäen oman elinkeinonsa ja kielensä. Koska jonkin heimon tai pienemmän yksikön toteemieläimen on ajateltu siirtyvän verenperinnön kautta jälkipolville, on nykysuomalaisissakin tämän sulautumisen vuoksi niitä, joiden muinaiset kantasaamea puhuneet esivanhemmat ovat katsoneet polveutuvansa jostakin eläimestä.

Siitäkin huolimatta, ettei suomalaisten kielellisten esivanhempien muinaisuudesta totemismia tunnettaisikaan, saattaa siis geneettisten esivanhempiemme muinaisuudessa tällaista olla esiintynytkin. Tällä ei tietystikään arkijärjen mukaan ole mitään merkitystä, mutta uskonnollisen järjen mukaan kyllä: meidänkin veressämme voi olla toteemieläimen "sirpaleita"; on siis teoriassa pieni mahdollisuus tavoittaa alkuperäinen esivanhempiemme toteemieläin.

Tässä on syytä korostaa, että eläimen pyhyyden arvo ei suinkaan laske, vaikka se ei perustuisikaan suorastaan totemistiselle käsitykselle. Kyse on ainoastaan luokittelusta, ei arvottamisesta. Ei siis tarvitse olettaa, että karhu olisi ollut muinaissuomalaisille vähemmän pyhä kuin vaikkapa kolttasaamelaisille, vaikka varmat merkit totemismista suomalaisilta puuttuvatkin.

Koska heimon tai klaanin yksilön tiedetään yleensä syntyneen toisesta ihmisestä, ei totemismia voi soveltaa yksilötasolla. Muinainen Väinö ei siis voi uskottavasti väittää heimolleen olevansa karhun poika - muuten kuin symbolisesti. Nimittäin Väinö voisi olla Karhun poika: eläinhenki Karhu olisi voinut vaikuttaa hänen jommassakummassa vanhemmassaan niin voimakkaasti, että tällainen rinnastus olisi uskottava (ks. suojelushenki). Joka tapauksessa yksilölle merkittävä eläinhenki vaatii eri nimityksen kuin yhteisöllisesti merkittävä, ja nimitys "toteemieläin" on syytä jättää heimo- tai klaanikohtaiselle eläinhengelle.

Suojelushenki

Heimon shamaani saattaa lapsen syntyessä ja kasvaessa kertoa hänelle, mikä hänen suojelushenkensä on. Toisin sanoen shamaani nimeää, mikä eläinhenki on ilmestynyt tai näyttäytynyt lapsen elämän tärkeinä hetkinä, joko henkenä tai fyysisessä hahmossa.

Suojelushenki seuraa ihmistä halki elämän suojellen häntä. Esimerkiksi "kuudes aisti" vaaran hetkellä voidaankin nähdä viestinä suojelushengeltä. Suojelushenki saattaa myös ilmestyä tai antaa ennemerkkejä elämän suunnan kannalta ratkaisevina hetkinä. Esimerkiksi joissain intiaanikulttuureissa suojelushenki voi olla ihmishahmoinen, mikä luonnollisesti johtaa ajatukset suojelusenkeleihin. Niihin ei kuitenkaan ole olennaista tässä yhteydessä puuttua tarkemmin.

Suojelushenki liittyy hyvin kiinteästi ihmisen olemukseen. Jotkut saattavat kuitenkin puhua mieluummin yliaistillisista kyvyistä tahi yliminän tai kosmisen, juuri tähän kehoon syntyneen jälleensyntyvän sieluentiteetin ohjauksesta kuin erillisestä suojelushengestä. Itse uskon kuitenkin, että mikäli lapsi ei syntyisi steriilissä sairaalaympäristössä, jonne ei sen paremmin suurilla kuin pienilläkään eläimillä ole pääsyä, olisi mahdollista seurata syntymän hetkellä ympäröivän luonnon tapahtumia ja todeta suojelushengen ilmentyminen.

Luonnollisestikin lapsen täytyisi syntyä syvällä korvessa, että olisi mitään mahdollisuuksia sille, että hänen suojelushenkensä voisi olla esimerkiksi karhu. Suojelushenki todennäköisesti olettaa - tai oletti ainakin muinaisina aikoina - että lapsi elää koko elämänsä samanlaisessa ympäristössä missä syntyykin. Niinpä korvessa syntynyt saattaisikin tarvita karhun suojelusta. Kaupunkieläjä taas ei tarvitse. Näin suojelushengen ilmentyminen on suoraan sidoksissa ympäristön fyysisten eläinten esiintyvyyteen.

Voimaeläin

Voimaeläin on siis eri asia kuin suojelushenki. Suojelushenki seuraa lasta syntymästä lähtien, kun taas voimaeläin ehkä hahmottuu vasta täysikasvuisena, kun lapsen piirteiden pyöreys ja pehmeys useimmilla katoavat. Voidaankin ajatella niin päin, että kun vanhemmistaan riippuvaisen ihmislapsen kehitykseen sekaantuu eläinhenki, on tuloksena yksin pärjäävä aikuinen, jonka fyysinen olemus ilmentää tätä eläinhenkeä. Voimaeläin on siis hyvin kiinteästi osa ihmistä: se muokkaa nuoren aikuisen ominaisuuksia ja kykyjä - niin fyysisiä kuin henkisiäkin - tiettyyn suuntaan.

Eläinsymboliikka on hyvin voimakkaasti alitajuntaan vaikuttavaa: sellaisetkin ihmiset, jotka eivät eläinhenkiin usko, saattavat alitajuisesti muuttaa käytöstään sen mukaan, minkä eläimen toinen ihminen tuo heille mieleen. Niinpä ihminen pärjää todennäköisesti parhaiten elämässään valitessaan käyttäytymisstrategiansa uskollisesti oikean voimaeläimensä ominaisuuksia seuraten. Näin muiden ihmisten alitajunta ei häiriinny ristiriitaisista signaaleista, kuten kävisi, jos esimerkiksi jäniksen mieleen tuova henkilö yrittäisi toteuttaa käytöksessään toive-eläintään (ks. jäljempänä) karhua. Ihminen siis elää "voimallisesti" antaessaan olemuksensa voimaeläinpuolen johdattaa toimintaansa.

Todennäköisesti ihmisen "luonto" on juuri voimaeläimen mukainen, ja seuratessaan omaa luontoaan hän toteuttaa vapaimmin juuri voimaeläintään. Tällöin on kuitenkin muistettava, että eläimen "luonto" ei ole välttämättä sellainen, millaiseksi jokin kulttuuri sen kokee. Esimerkiksi käärme on kristityille hyvinkin paha, kun taas Euroopan muinaisille pakanoille se oli hedelmällisyyden ja yltäkylläisyyden symboli.

Voimaeläintä, kuten kahta aiempaakaan eläinhenkityyppiä, toteemieläintä ja suojelushenkeä, ei voi itse valita (ks. toive-eläin jäljempänä); shamaanien tai shamanistien on se löydettävä. Voimaeläin voi olla sama eläin kuin jokin aiemmin mainituista eläinhengistä.